Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin helmi-huhtikuun aikana rakennuslupia yhteensä vain 6,3 miljoonan kuutiometrin verran. Lasku vuoden takaiseen on hurja – lukema on 47 prosenttia pienempi.
Ahvenanmaa ja Etelä-Karjala ovat ainoat maakunnat, joissa myönnettyjen rakennushankkeiden kuutiomäärä kasvoi viime vuoteen nähden.
Asuinrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä romahti vieläkin enemmän. Laskua tuli yhteensä 54 prosenttia vuoden takaisesta.
Yhteensä 4 675 asunnolle myönnettiin rakennuslupa helmi-huhtikuussa. Määrä on 58 prosenttia pienempi, kuin vastaavana aikana vuonna 2022.
– Hurjaa laskua rakentamisessa, mutta ei se ihan täysin yllätä, Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen toteaa lukemista.
Myös Nordean ekonomisti Juho Kostiainen nostaa luvut esiin todeten, että rakennussektorilla on edessään rankka vuosi. Hänen jakamansa kaavio visualisoi rakennuslupien määrän jyrkän laskun. Vuodesta 2007 alkavan kaavion aikajaksolla lupien määrä ei ole kertaakaan ollut nykyisellä tasollaan.
– Asuntorakentamisen uudet rakennusluvat jatkavat sukeltamistaan. Lupia on haettu viimeisen 12 kuukauden aika vähemmän kuin finanssikriisin pohjissa, hän huomauttaa.
Hurjaa laskua rakentamisessa, mutta ei se ihan täysin yllätä. Asuinrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä helmi-huhtikuussa -54 % y/y. Kuvan vuosikeskiarvo laskee jyrkästi. pic.twitter.com/vPV77Ywej5
— Pasi Sorjonen (@PasiSSorjonen) June 19, 2023
Asuntorakentamisen uudet rakennusluvat jatkavat sukeltamistaan. Lupia on haettu viimeisen 12 kuukauden aika vähemmän kuin finanssikriisin pohjissa. Hankala vuosi edessä rakennussektorille. pic.twitter.com/DPlAW4FsIn
— Juho Kostiainen (@JuhoKostiainen) June 19, 2023