Ruotsissa on noussut kohu hankinnasta, jossa yli 20 kuntaa ja muuta viranomaistahoa osti kriisiaikojen varalle pullotettua vettä.
Istid-pulloveden luvattiin säilyvän juomakelpoisena 20 vuotta, mutta Sveriges Radio paljasti, että yrityksen markkinointiväite oli vähintäänkin kyseenalainen. Asiantuntijoiden mukaan ei ole näyttöä siitä, että hankittu ”hätävaravesi” olisi hyvää vielä 20 vuoden päästä.
Sveriges Radion P4 Halland -kanava on haastatellut Lundin yliopiston vesiasiantuntijaa siitä, kauanko tavallinen kraanavesi voi säilyä juomakelpoisena kanisterissa.
Professori Kenneth Persson sanoo, että oikein säilytettynä vesi todennäköisesti säilyy jopa viisikin vuotta. Persson perustelee asiaa sillä, että Ruotsin hanavesi on niin laadukasta. Tärkeää on säilyttää vesi puhtaassa, sitä varten tarkoitetussa astiassa, ja viileässä ja pimeässä.
Suomessa ei yhtä pitkiä säilyvyysaikoja ole kerrottu. SPEKin varautumisohjeen mukaan esimerkiksi mökille kanisterissa viety juomavesi tulisi käyttää muutaman päivän kuluessa. Huoltovarmuuskeskuksen Varmuudenvuoksi-sivusto puolestaan toteaa, että vettä voi kanisterista juoda noin viikon ajan.
THL:n johtava tutkija, työelämäprofessori Ilkka Miettinen sanoi taannoin Riihimäen Veden asiakaslehdessä, ettei itse joisi enää viikon vanhaa kanisterivettä.
– Viikon vanhaa vettä voi juoda, jos hyväksyy sen, että sen laatu ei ole enää lähellekään yhtä hyvää kuin tuoreessa vedessä. Tuossa vaiheessa vedessä esiintyy runsaasti enemmän mikrobeja kuin juuri hanasta otetussa vedessä, hän kertoi.
Siksi osaksi kotivaraa suositellaan kaupan avaamatonta pullo- tai kanisterivettä, joka säilyy viileässä ja pimeässä säilytettynä noin kaksi vuotta.
LUE MYÖS:
Ruotsi osti miljoonilla kruunuilla pullovettä – sitten paljastui karu tosiasia