Käteistä ei saanut tallettaa pankissa laskun maksamiseen

Kansanedustajan mukaan ikäihmiset kärsivät tiukoista säännöistä.
Henkilö ottaa rahaa lompakosta. LEHTIKUVA / MILLA TAKALA
Henkilö ottaa rahaa lompakosta. LEHTIKUVA / MILLA TAKALA

Kansanedustaja Mia Laihon (kok.) mukaan käteisellä maksamista ei pitäisi vaikeuttaa enää lisää.

Hän kommentoi X-palvelussa jaettua kirjoitusta, jonka mukaan mies halusi tallettaa käteistä tililleen kiinteistöveron maksamista varten. Rahojen tallettaminen ja laskun maksaminen ei kuitenkaan onnistunut, koska miehellä ei ollut esittää virallista dokumenttia rahojen alkuperästä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Eivät auttaneet selitykset, eivät valokuvat, päivämäärät, nimet eivätkä kerta kaikkiaan mitkään. Eivät auttaneet, vaikka rahat olivat hänen omiaan ja tarkoituksena maksaa verot ajallaan, kirjoituksessa kuvaillaan konttorin tapahtumia.

Mia Laiho ihmettelee pankkien tiukkoja sääntöjä.

– Erityisesti ikäihmiset ovat tässä kärsijöinä. Käteisellä maksamisen pitäisi olla edelleen mahdollista. Ne ovat ihmisen omia rahoja, kansanedustaja kirjoittaa X:ssä.

Hän ihmettelee, miksi näin toimitaan varsinkin käteisen kanssa.

– Miksi muuten kullan alkuperä ei kiinnosta kuten rahan?

Mainos - sisältö jatkuu alla

 

 

EKP:n mukaan rahoitusyhtiö on syyllistynyt vakaviin rikkomuksiin.
Pankkihuijaukset ovat muuttaneet muotoaan.
Mainos