”Kasvun luominen ei ole mitään rakettitiedettä”

KD Nuorten puheenjohtajan mielestä yritysten perustamiseen ja kehittymiseen johtavan ympäristön luominen on tärkein nuorisotyöttömyyttä vähentävä toimi EU:ssa.

– Ihmisten yritteliäisyys eli riskinottohalu ja tehdyn työn määrä ovat ne tekijät, joilla kansantalous voi kasvaa, sanoo Kristillisdemokraattisten Nuorten puheenjohtaja Lauri Kangasniemi Verkkouutisille.

Hänen mukaansa muita vaihtoehtoja ei ole, eivätkä poliitikot luo omilla ratkaisuillaan kasvua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sen sijaan poliitikkojen ratkaisut voivat kyllä ehkäistä kasvua toteutumasta. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä.

Kangasniemi muistuttaa, että myös työn hinta vaikuttaa nuorten työllistymiseen.

– Jos jäsenmaissa työ on ylihinnoiteltua suhteessa työn tuottavuuteen, seuraukset eivät ole hyvät. Nykytilanteessa yhdistyvät matala tuotanto ja korkea palkkataso.

Täsmäkeinoksi nuorisotyöttömyyden pienentämiseksi Kangasniemi mainitsee oppisopimuskoulutuksen laajemman käyttöönoton.

– Oppisopimuskoulutus palvelee kaikkia niitä nuoria, joille koulunkäynti ei maistu, vaan kiinnostus kohdistuu käytännön osaamiseen ja tekemiseen.

Digimarkkinoista potkua talouteen

Kangasniemi uskoo, että EU muuttuu tulevaisuudessa entistä integroituneemmaksi ja toimivammaksi unioniksi.

– Toivon, että tulevaisuuden Euroopassa kunnioitetaan subsidiariteettia ja hahmotetaan entistä selkeämpi roolinjako unionin ja sen osakkaiden eli jäsenvaltioiden välille. Valtaa ei pidä keskittää tietoisesti.

Hänen mukaansa EU:n pitää jatkossakin keskittyä entistä päämäärätietoisemmin sisämarkkinoiden integraatioon.

– Kun sisämarkkinoita koskevat standardit ja regulaatio muuttuvat tulevaisuudessa entistä yhtenäisemmiksi, huomio pitää kiinnittää sisämarkkinoiden toimivuuteen käytännön tasolla.

Yksi esimerkki uudesta toimialasta, jolla yhteistyötä jäsenmaiden välillä kannattaa lisätä, on Kangasniemen mielestä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

– Globaalilla tasolla jopa Euroopan suurimmat valtiot ovat tulevaisuudessa entistä pienempiä pelureita, kun kasvavat taloudet ottavat kokonsa arvoisen ulkopoliittisen aseman.

Hänen mielestään toinen hyvä esimerkki kehitystarpeesta on EU:n laajuiset digimarkkinat.

– Toimivat digimarkkinat tarjoaisivat unionille runsaasti lisäpotkua talouteen.

Säännöistä pidettävä kiinni

Reilu ja oikeudenmukainen Eurooppa tarkoittaa Kangasniemelle säännöistä ja sopimuksista kiinnipitämistä. Hänen mukaansa nykyisen eurokriisin taustalla vaikuttaa osin se, että yhteiset sopimukset ovat olleet hataralla pohjalla.

– Kun komission puheenjohtaja Romano Prodi kutsui aikanaan kasvu- ja vakaussopimusta typeräksi sen jäykkyyden vuoksi, olettiko joku oikeasti, ettei tuollaisella lausunnolla ollut seurauksia?

Jäsenvaltioiden välinen oikeudenmukaisuus merkitsee Kangasniemelle sitä, että jokainen toimii vastuullisesti.

– Jatkossa noususuhdanteiset talousajat eivät saa tarkoittaa lyhytnäköistä talouspolitiikkaa. Helppo taloudellinen tilanne on johtanut liian usein väärään politiikkaan.

– Kun rahoituskustannukset ovat olleet matalat, vaikeita toimenpiteitä on ollut hankala puolustaa. Silti nimenomaan niin sanottu halvan rahan aika johtaa kaikkein helpoimmin ylivelkaantumiseen, koska varallisuutta voi ostaa velaksi liian vaivattomasti.

Poimintoja videosisällöistämme

Kun Kangasniemeltä kysytään, kuinka eurooppalaiseksi hän tuntee itsensä asteikolla 1-5, vastaus on 4,5.

– Oma eurooppalainen identiteetti on vahvistunut ennen kaikkea sen kautta, kun olen ollut kasvavassa määrin sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden EU-jäsenmaiden kansalaisten ja nuorisopoliitikkojen kanssa. Olen oppinut ymmärtämään, että monet poliittiset ongelmat ovat yhteisiä ja että niihin voi aidosti saada laajemman perspektiivin yhteistyön kautta.

– Vaikka koen olevani eurooppalainen, samalla koen olevani hemmetin isänmaallinen mies. Nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois.

Verkkouutiset haastatteli kesäjuttusarjaansa varten eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöjen puheenjohtajat, joilta kysyttiin näkemyksiä Euroopan tulevaisuudesta.

Lue myös:

”Jokaisen EU-maan oma asia” – kokoomusnuoret tiukkana työttömyydestä

Demarinuoret: ”Pk-yritykset ovat keskeisessä roolissa nuorten työllisyyden kannalta”

”Kaikista ei tarvitse tulla maistereita”

Vasemmistonuoret: ”Tarvitaan euroalueen sisäisten ylijäämien verotusta”

”Talouden syöksykierre pysäytettävä vihreillä investoinneilla”

PS:n nuorisojohtaja: EU ei ole sama kuin Eurooppa

Mainos