Kansanedustajan mukaan tässä Suomella olisi Natolle paljon annettavaa

Timo Heinonen näkee, että Naton pitäisi toimia vahvemmin myös arktisella alueella.
Suomi on mukana Natossa erityisesti turvallisuutta lisäävänä maana. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Suomi on mukana Natossa erityisesti turvallisuutta lisäävänä maana. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen toivoo Suomen ottavan aktiivisen roolin saadakseen Naton arktisen sodankäynnin osaamisen ja koulutuksen keskuksen Suomeen. Heinonen kertoi asiasta tiedotteessa.

– Kyllä, pidän esitystä varsin kannatettavana. Me tulemme Nato-maana olemaan turvallisuutta lisäävä maa emme sitä kuluttava ja osaltamme on järkevä miettiä missä meillä olisi eniten annettavaa myös Natolle ja sen jäsenmaille, Timo Heinonen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Heinonen näkee, että maaltamme löytyy paljon erikoisosaamista, sekä hyvä geopoliittinen sijainti. Suomella on siis paljon annettavaa Natolle arktisen sodankäynnin osaamisessa.

Heinosen mukaan Venäjä on vahvistanut asemiaan arktisella alueella. Se on ottanut käyttöön esimerkiksi kymmenittäin neuvostoaikaisia sotilastukikohtia. Venäjän etumatka ja ote on vahva.

– Nato joutuu tätä seuraamaan ja myös reagoimaan. Tässä yhtenä konkreettisena toimena olisi myös tämä tänne Lappiin esitetty Naton arktisen sodankäynnin osaamisen ja koulutuksen keskus. Se osaltaan vahvistaisi koko liittokuntaa tällä tärkeällä osa-alueella, missä meillä on erityistä osaamista. Uskon, että myös muita toimia Nato joutuu arktisella alueella vielä tekemään, Timo Heinonen kommentoi

Yhdysvalloilla on Naton tilalle vaihtoehtoisia järjestelyjä, jotka eivät kuitenkaan voisi korvata puolustusliittoa, arvioi Anton Gerashenko.
Asiantuntijan mukaan puolustusliitto voisi jatkaa ilman Yhdysvaltoja.
Mainos