Kansanedustajan kuppi nurin – ”Ei ole reilua”

Martin Paasin mukaan järjestökentän tilanne on kestämätön.
Eduskuntatalo Helsingissä. VILLE MÄKILÄ
Eduskuntatalo Helsingissä. VILLE MÄKILÄ

Valtio maksaa vuosittain 4 200 järjestölle rahaa noin miljardin euron edestä.

Kansanedustaja Martin Paasi (kok.) kiinnittää asiaan huomiota viestipalvelu X:ssä. Hänen mukaansa nyt tarvitaan osaavia ja uskaltavia nimiä nykyisen järjestökentän ongelmien sanoittajaksi.

– Vaikka näiden seassa on todella arvokasta työtä tekeviä järjestöjä, tekemisessä on päällekkäisyyksiä ja osa on myös sellaisia, jotka pyörittävät hyvä-veli verkostoja ja muuta hallintohumppaa miljoonilla, vapaaehtoisten tehdessä kaikki työt, Martin Paasi kirjoittaa.

Se ei ole reilua, kansanedustaja jatkaa.

– Lisäksi valtion rahat ovat loppu. Ovat olleet jo 17 vuotta. Tähän pitää siksi saada roti.

Lopuksi Paasi kysyy, kuka tietää, osaa ja uskaltaa tulla kertomaan asian oikean laidan eduskunnan valiokuntaan.

Professori pitää infrahankkeiden taloudellisen kannattavuuden arviointia turhana.
Valiokunnan puheenjohtajan Sinuhe Wallinheimon mukaan asia on käsitelty ennen kesätaukoa.
Median tietojen mukaan puheenjohtajan olinpaikka on puhuttanut vihreiden eduskuntaryhmässäkin.
Mainos