Liikunnanopettaja vetää liikuntatuntia peruskoulussa Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kansanedustaja uudistaisi koululiikunnan

Ville Väyrynen esittää valinnaisuuden lisäämistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lasten ja nuorten on tärkeää oppia liikunnalliset elämäntavat varhain, lääkäritaustainen kansanedustaja Ville Väyrynen (kok.) korostaa. Hänen mukaansa koululiikunnalla on tässä oma keskeinen roolinsa.

– Se on kattavin matalan kynnyksen keino tutustuttaa lapset liikunnan, urheilun ja muutenkin terveellisten elintapojen maailmaan, Ville Väyrynen kirjoittaa julkisessa Facebook-kirjoituksessaan.

Hänen mukaansa koululiikunta on vuosien mittaan kuitenkin istuttanut erilaisia mörköjä nykyaikuisten mieleen.

– Osa muistelee edelleen kauhulla pakkokilpailuja ja palloilutunteja, joilla tuli valituksi viimeisenä joukkueeseen, eikä syöttöjä juuri omaan suuntaan tullut. Varmempaa keinoa tappaa orastava liikunnanilo on hankala löytää. Mainittu tilanne ei myöskään palvele kunnianhimoisia kilpaurheilu-urasta haaveilevia, Väyrynen toteaa.

Hän pohtiikin, voitaisiinko jo alakoulussa lisätä valinnaisuutta myös liikunnan suhteen.

– Voisiko jo ykkösluokkalaisella olla mahdollisuus suuntautua liikuntaan tai urheiluun täysin oppilaan oman mielenkiinnon mukaan? Tuolloin kaikille tavoitteellisille annettaisiin mahdollisuus tutustua eri lajien maailmaan ja testata lahjakkuuttaan sekä valmiuksia vaikkapa kilpaurheilijan uraan.

– Toisaalta he, keillä ei ole kilpailuviettiä, voisivat tutustua liikunnalliseen elämäntapaan kävelylenkein, leikein ja vaikkapa polttopalloa pelaten. Näin pyrittäisiin istuttamaan mahdollisimman suurelle joukolle oppilaita positiivinen kuva liikunnasta tai urheilusta kunkin mieltymysten mukaan. Tärkeintä olisi sytyttää into, joka kantaa aina aikuisikään ja vanhuusvuosiin saakka, Väyrynen jatkaa.

Kansanedustaja toivoo, että asiasta tehtäisiin jonkinlainen pilottityyppinen projekti koulumaailmassa.

– Valinnainen suuntautuminen liikunnan ja urheilun välillä heti ensimmäisistä kouluvuosista alkaen täysin oppilaan omalla päätöksellä olisi mielenkiintoinen kokeilu. Riskejä en tässä oikein onnistu näkemään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)