Kokoomuksen kansanedustaja Janne Sankelo ihmettelee median suhtautumista pääministeri Sanna Mariniin (sd.). Sankelo käsittelee aihetta Ilkka-Pohjalaisen kirjoituksessaan.
Kokoomusedustajan mukaan Marinista on tullut ”päämedioiden suosikki”.
– Hallituksen sektoriministerit laitetaan toki tiukoille ja oppositiopuolueilta tivataan tarkkoja laskelmia, miten tekisimme asiat toisin, Sankelo kirjoittaa.
– Kun ihmettelin joidenkin toimittajien ääritarkkaa suhtautumista kokoomuksen puheenjohtajaan, vastaus oli, että tuleva todennäköinen pääministeri pitää laittaa aina tilille jokaisesta sanasta ja sanomatta sanotustakin.
Sankelon mukaan tulkinta ei ilmeisesti päde istuvaan pääministeriin, jonka ympärille hän katsoo median rakentavan ”suitsutuskehää” politiikan ulkopuolisista asioista.
Vaikka ”hömppäjulkisuus” onkin Sankelon mukaan väistämätön osa poliitikon työtä, voivat poliitikot hänestä myös itse säädellä sen osuutta. Vaalien alla ei pidä unohtaa pääministerin työn varsinaista ydintä, eli taloutta, työtä ja turvallisuutta, kansanedustaja kehottaa.
– Kannattaa muistaa, että pääministerin näytöt politiikan kovasta ytimestä ovat kuitenkin edelleen pahasti kesken, Sankelo kirjoittaa.
Sankelo päättää kolumninsa toteamalla, ettei hän muista muiden 2000-luvun pääministereiden päässeen Marinin kaltaisen ”median suunnalta tulevan henkilöpalvonnan kohteeksi”.