Kanadalaisten mielestä Yhdysvallat on suurempi uhka kuin Venäjä, ilmenee Politicon teettämästä mielipidemittauksesta.
Vastaajilta kysyttiin, mikä seuraavista vaihtoehdoista on heidän mielestään suurin uhka maailmanrauhalle: Yhdysvallat, Venäjä, Kiina vai Euroopan unioni.
43 prosenttia vastaajista sanoi, että Yhdysvallat on tällä hetkellä suurin uhka maailmanrauhalle. 29 prosenttia piti Venäjää suurimpana uhkana. Kymmenen prosenttia nimesi suurimmaksi uhaksi Kiinan ja kaksi prosenttia EU:n.
Kanadalaiset katsovat, että Yhdysvallat pyrkii muullakin tavoin luomaan epävakautta maailmanpolitiikkaan. Vastaajat viittaavat Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tullipolitiikkaan ja kommenteilla Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin. Hiljattain Trump vaati myös Tanskalle kuuluvan Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin.
Epävarma tilanne on lisäksi heikentänyt kanadalaisten luottamusta Yhdysvaltoihin liittolaisena. Vaikka USA ja Kanada molemmat ovat Nato-maita, suurin osa (58 prosenttia) on sitä mieltä, ettei Yhdysvaltoihin voi enää luottaa liittolaisena. Vastaajista yli 40 prosenttia katsoi, ettei liittolaisuutta ole olemassa käytännössä enää lainkaan.
Tuloksista nousee esiin myönteisiäkin odotuksia tulevan suhteen. Lähes puolet (49 prosenttia) kanadalaisista uskoo, että maiden väliset suhteet paranevat Donald Trumpin presidenttikauden jälkeen. 41 prosenttia vastaajista kuitenkin uskoo, että Trump edustaa pysyvää muutosta maiden suhteille.
Kyselyn vastaukset kerättiin helmikuussa 2026 ja siihen vastasi 10 289 täysi-ikäistä henkilöä.