Verkkouutiset

Eduskuntavaalien vaalimainoksia Helsingissä. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Kallein eduskuntavaalien kampanja maksoi 136000 euroa

Pienin kampanja, jolla pääsi kansanedustajaksi tai varaedustajaksi oli nolla euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Seitsemän kansanedustajaa tai varaedustajaa ei jättänyt vaalirahoitusilmoitustaan määräaikaan mennessä, kertoo Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.

Suurin osa eli 266 henkilöä kuitenkin hoiti laissa säädetyn velvollisuutensa ajoissa. Maanantai oli viimeinen päivä jättää ilmoitus eduskuntavaalien vaalirahoituksesta Valtiontalouden tarkastusvirastolle.

– Nämä olivat neljännet eduskuntavaalit, joiden vaalirahoitusta VTV valvoo. Demokraattisen järjestelmän kannalta on tärkeää, että äänestäjät saavat tietoa vaalirahoituksesta ja että lain noudattamista valvotaan, johtava tilintarkastaja Pontus Londen tarkastusvirastosta sanoo.

Seuraavaksi VTV ottaa yhteyttä niihin, joilta vaalirahoitusilmoitus on vielä tekemättä. Lisäksi VTV pyytää kaikkia ilmoitusvelvollisia toimittamaan kampanjatiliotteet tai muut vastaavat selvitykset.

Tämän hetken tiedoilla eduskuntavaalien suurin kampanja maksoi 136 739 euroa, ja se toteutettiin Helsingin vaalipiirissä. Pienin kampanja, jolla pääsi kansanedustajaksi tai varaedustajaksi oli nolla euroa.

Eduskuntavaalien 2023 vaalirahoituksen määrä kokonaisuudessaan on tämänhetkisen tiedon mukaan yhteensä noin 10,2 miljoonaa euroa, mutta VTV:n mukaan luku täsmentyy, kun kaikki vaalirahoitusilmoitukset on vastaanotettu ja tarkistettu.

Vaalirahoituksen valvojat ovat yhteydessä niihin, jotka eivät vielä ole palauttaneet ilmoitustaan. Jos ilmoitusta ei kehotuksista huolimatta palauta, alkaa uhkasakkoprosessi. Uhkasakko on 5 000 euroa.

Uhkasakkoprosessi on aloitettu aiemmin useissakin vaaleissa, mutta tähän mennessä puuttuvat ilmoitukset on aina saatu ennen sakkoihin tuomitsemista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)