Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii epäiltyä laitonta rajanylitystä Venäjältä Suomeen Ilomantsissa Möhkön alueella.
Pohjois-Karjalan rajavartiosto otti kiinni tänään aamulla kaksi ulkomaalaista henkilöä epäiltynä valtakunnan rajan ylittämisestä maastoitse Venäjältä Suomeen.
Henkilöt tavoitettiin rajavartioston omien valvontahavaintojen perusteella. Rajavartioston partio otti henkilöt kiinni ja kiinniotto sujui rauhallisesti. Henkilöt anoivat Suomesta turvapaikkaa.
Rajavartiosto on aloittanut esitutkinnan epäillystä valtionrajarikoksesta. Tapahtumaan liittyen Pohjois-Karjalan alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun.
Aloitetun esitutkinnan lisäksi rajan luvattomasti ylittäneet henkilöt on otettu EU:n maahanmuutto- ja turvapaikka-asioihin liittyvän seulonta-asetuksen mukaiseen seulontamenettelyyn. Seulonta-asetus on tullut voimaan 12.6.2026.
Seulonnan aikana henkilöt tunnistetaan tai selvitetään heidän henkilöllisyys. Lisäksi selvitetään muodostavatko henkilöt uhkaa sisäiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle ja heidät rekisteröidään EU:n Eurodac-tietokantaan. Seulonta tehdään viivytyksettä ja viimeistään 7 päivän kuluessa.
Seulonnan aikana henkilöiden vapaata liikkumista rajoitetaan. Seulonta helpottaa henkilöiden ohjaamista seuraavaan asianmukaiseen menettelyyn eli turvapaikkaprosessiin tai maastapoistoprosessiin.