Kaksi droonia on pudonnut Latviaan varhain torstaiaamuna, kertoo Latvian yleisradioyhtiö LTV.
Latvian ilmavoimat havaitsi torstaiaamuna Venäjältä Latvian ilmatilaan saapuneita drooneja, joista kaksi putosi Latgaleen maan itäosaan. Latvian asevoimat vahvisti asian LTV:lle.
Yleisradioyhtiön mukaan toisen droonin putoamispaikka on löydetty, mutta toista ei ole vielä paikannettu.
LTV:n mukaan toinen drooneista saattoi pudota öljyvarastoon Rēzeknen alueella. Pelastuslaitoksen kerrotaan saaneen useita hätäpuheluita mahdollisesta tulipalosta öljyvarastolla. Pelastajien saapuessa paikalle tulta ei enää ollut, mutta yhtä säiliötä jäähdytettiin edelleen.
Varhain torstaiaamuna Balvin, Ludzan ja Rezeknen alueilla julistettiin ilmatilauhka.
LTV kertoo, että asevoimien pyynnöstä matkapuhelinverkossa lähetettiin hätävaroitus Ludzan ja Balvin alueille kello 4.09 ja Rēzeknen alueelle kello 4.43.
Ilmatilauhka jatkuu LTV:n mukaan edelleen, ja esimerkiksi Rēzeknen kaupungissa päätettiin keskeyttää opetus kaikissa oppilaitoksissa. Alueiden asukkaita on kehotettu pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ikkunat ja ovet.
Asevoimat aktivoi liikkuvat ilmatorjuntaryhmät, ja myös Baltian ilmatilan valvontapartio otettiin käyttöön.