Kun Kiinan kommunistipuolueen 20. puoluekokous lokakuussa valitsi Xi Jinpingin kolmannelle kaudelleen puolueen johtoon, otti Kiina uusia askeleita kohti totalitarismia. Xin johdolla kommunistipuolueen sisällä on siirrytty kohti yhden miehen valtaa. Se näkyy Xi Jinpingin aatteen korostamisena yhä vahvemmin yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla.
Politbyroo ja muut päättävät elimet on nyt täytetty Xin tukijoilla, ja maltillisemmat äänet siirretty syrjään. Pragmaattisuudesta on siirrytty ideologisuuteen. Voi arvioida, ettei Kiinan aggressiivinen ulkopolitiikka ja ihmisoikeusrikkomukset ole Xin johdolla vähentymässä, päinvastoin.
Euroopalle tämä tuo mietittävää. Meillä on viime kuukausina havahduttu siihen tosiasiaan, että olemme monessa kriittisessä raaka-aineessa ja komponentissa lähes täysin riippuvaisia tuonnista, ja nimenomaan Kiinasta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut jo energian osalta, kuinka vaarallista tällainen riippuvuus voi olla. Sitä on helppo käyttää voimapolitiikan välineenä, jopa aseena.
Siksi tavoitteet huoltovarmuudesta, resilienssistä ja strategisesta autonomiasta ovatkin aivan aiheellisesti nousseet näkyvästi eurooppalaisen teollisuuspolitiikan keskiöön. Riippuvuuksien riskit nousivat esiin jo koronapandemian tuomissa tuotanto-ongelmissa, ja Venäjän hyökkäyssota on tätä muutostarvetta entisestään vauhdittanut.
On huolehdittava siitä, ettei EU:n riippuvuus venäläisestä fossiilienergiasta muutu vihreän siirtymän yhteydessä riippuvuudeksi kiinalaisista raaka-aineista. Sekä energiamurros että digitalisaatio kasvattaa kriittisten raaka-aineiden kysyntää huimasti. Valtaosa Euroopalle kriittisistä materiaaleista hankitaan Kiinasta. Kasvutarve näissä on valtava.
Pelkästään esimerkiksi litiumin tarpeen ennustetaan Euroopassa kasvavan jopa 18-kertaiseksi jo vuoteen 2030 mennessä ja koboltin tarpeen viisinkertaistuvan. Vuoteen 2050 mennessä tarpeet ovat jo monikymmenkertaiset.
Vuonna 2021 Euroopan unioni tuotti vain yhden prosentin tuulivoiman ja aurinkovoiman tuotantoon tarvittavista raaka-aineista ja alle prosentin litiumakkuihin ja polttokennoihin tarvittavista raaka-aineista.
Riippuvuutta voimistaa se, että Kiina on usein myös eurooppalaisten teknologiayritysten tärkein jalostettujen materiaalien ja komponenttien toimittaja sekä lopputuotteiden kokoonpanija.
On selvää että Euroopan omaa tuotantoa näillä tulevaisuuden keskeisillä ja kriittisillä aloilla on tehostettava. Se on paitsi turvallisuuden ja talouden, myös ympäristön ja sosiaalisen kestävyyden kannalta välttämätöntä. Strateginen autonomia ei saa tarkoittaa kääntymistä protektionismiin tai rajojen sulkemista muulta maailmalta, mutta on varmistettava, että emme ole tulevaisuudessa riippuvaisia yhdestä lähteestä tai toimittajasta.
Parhaillaan Euroopan parlamentissa käsitellään puolijohteiden valmistamiseen liittyvää ”Chips Actia”, jolla pyritään tuplaamaan EU-maiden osuus 20 prosenttiin maailman mikrosirumarkkinoista vuoteen 2030 mennessä.
Samoin EU-komissio valmistelee parhaillaan vastaavanlaista ”Critical Raw Materials Actia”, jolla puolestaan halutaan vauhdittaa kriittisten raaka-aineiden tuotantoa, kestävää käyttöä ja kierrätystä Euroopassa. Suomi voi olla tässä isossa ratkaisijan roolissa, sillä kallioperästämme löytyy lukuisia Euroopalle kriittisen tärkeitä arvoaineita sisältäviä mineraaliesiintymiä.
Samalla Euroopan on jatkettava investointeja turvallisuuteen ja puolustukseen, kyberturvallisuus mukaan lukien, sekä arvioitava tarkasti strategiseen infrastruktuuriin liittyviä omistuksia.
Riippuvuussuhteita Kiinaan on purettava kaikilla aloilla. Samaan aikaan tarvitsemiemme teknologioiden ja raaka-aineiden saatavuus turvattava. Euroopan ei pidä sortua samanlaiseen naiviuteen Kiinassa, jota moni EU-maa harjoitti vuosikausia Venäjän kanssa.
