Verkkouutiset

Kaikki vuorineuvokset maksavat veroja Suomeen – katso lista

Vuorineuvosten maksama veropotti vastaa noin 6000 asukkaan kokoisen kaupungin vuoden verotuloja.
Antti Korhonen
Antti Korhonen
Antti Korhonen on Verkkouutisten toimittaja
Extra

Kaikki Suomen elossa olevat vuorineuvokset maksavat veroja Suomeen, käy ilmi Verkkouutisten julkisista verotiedoista kokoamassa selvityksessä.

Aihepiiri herätti alkuvuodesta keskustelua, kun silloinen pääministeri Sanna Marin (sd.) syytti kokoomuksen puheenjohtajaa Petteri Orpoa siitä, että kokoomus haluaa alentaa vuorineuvosten veroja.

Verkkouutiset selvitti julkisista verotiedoista 70 elossa olevan vuorineuvoksen arvonimen saaneen henkilön viime vuoden julkiset kokonaisansiot veroineen. Mukana on kaksi henkilöä, jotka saivat arvonimen tänä vuonna sekä kaksi tämän vuoden puolella edesmennyttä vuorineuvosta. Kaiken kaikkiaan tiedot kattavat 72 henkilöä.

27,6 miljoonan veropotti

72 vuorineuvoksen viime vuoden verotettavat kokonaisansiot olivat 61,3 miljoonaa euroa. Tästä potista ansiotulojen osuus oli vajaat kaksi kolmannesta eli 39,2 miljoonaa euroa ja pääomatulojen osuus reilu kolmannes eli 22,1 miljoonaa euroa.

Vuorineuvokset maksoivat tuloistaan veroa yhteensä 27,6 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että veropotti on 45 prosenttia henkilöiden verotettavista kokonaisansioista. Kuusi vuorineuvosta maksoi veroja yli miljoona euroa.

Vuorineuvosten kokonaisveropotti on merkittävä. Sitä voi verrata pienehkön kaupungin vuoden verotuottoihin. Esimerkiksi yli 6000 asukkaan Parkanossa ja Kristiinankaupungissa vuoden aikana kertyneet verotuotot olivat viime vuonna noin 25 miljoonaa euroa.

Koska vuorineuvoksen arvonimi myönnetään vain erittäin ansioituneesta urasta yrityselämän palveluksessa, valtaosa vuorineuvoksista on jo eläkeläisiä. Vain neljä vuorineuvosta toimii tällä hetkellä päätoimisina yritysjohtajina. He ovat Keskon pääjohtaja Mikko Helander, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä, Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine ja Saarioisten toimitusjohtaja Matti Karppinen. Laine ja Karppinen ovat myös eläköitymässä lähikuukausina.

Useilla vuorineuvoksilla on eläkkeellä ollessaan edelleen hallituspaikkoja ja vastaavia tehtäviä, joista karttuu myös sivutuloja.

Keskon pääjohtaja Mikko Helander oli vuorineuvosten tulo- ja verokärki viime vuonna.
Helander tulokärki

Suurimmat verotettavat kokonaistulot keräsi viime vuonna Mikko Helander, noin 5 miljoonaa euroa. Hänellä oli myös joukosta korkeimmat verotettavat ansiotulot, noin 4,6 miljoonaa euroa. Tämän seurauksena Helander maksoi myös eniten veroja, yhteensä lähes 2,5 miljoonaa euroa.

Pääomatulojen osalta kärjessä olivat Maarit Toivanen noin 3 miljoonan euron ja Stig Gustavson noin 2,9 miljoonan euron tuloilla. Toivanen on perheyritys Conficap Oy:n suuromistaja ja toimitusjohtaja. Gustavson on puolestaan nostureita valmistavan Konecranesin suuromistaja, entinen toimitusjohtaja sekä hallituksen puheenjohtaja.

Toivanen on ainoa elossa oleva nainen, jolle on myönnetty vuorineuvoksen arvonimi.

Portugalin verosopimus irtisanottiin

Julkisuudessa käytiin viime vuosikymmenen puolivälissä keskustelua, kun selvisi että useita vuorineuvoksia oli muuttanut eläköityessään ulkomaille, etenkin Portugaliin, huokeamman verotuksen perässä. Aiemmin käytäntönä oli, että Portugaliin muuttavien työeläkettä ei veroteta maassa ensimmäisen kymmenen asuinvuoden aikana. Lopulta Suomi irtisanoi verosopimuksen Portugalin kanssa vuonna 2019.

Verovapaita eläketuloja ehti nauttia esimerkiksi Keskon entinen pääjohtaja Matti Halmesmäki, Rautaruukin entinen toimitusjohtaja Sakari Tamminen ja Nokian Renkaiden entinen toimitusjohtaja Kim Gran. Selvityksen mukaan kolmikko maksoi viime vuonna Suomeen veroja lähes 650 000 euroa.

Kymmenellä ei pääomatuloja

Vuorineuvosten välillä on suuria eroja tulojen jakaumassa, mutta selvästi valtaosa vuorineuvoksista saa suurimman osan tuloistaan ansiotuloina.

Vuorineuvosten keskimääräinen verotettava kokonaistulo oli viime vuonna noin 850 000 euroa, josta potista he maksoivat veroa keskimäärin 383 500 euroa henkilöä kohti.

Kymmenellä vuorineuvoksella ei julkisten verotietojen mukaan ollut viime vuoden aikana verotettavia pääomatuloja Suomessa. Viidellätoista henkilöllä verotettavat kokonaisansiot ylittivät miljoona euroa.

Vuorineuvos on tasavallan presidentin myöntämä arvonimi, joka kuuluu ensimmäiseen eli korkeimpaan arvonimiryhmään yhdessä valtioneuvoksen kanssa. Vuorineuvoksen arvonimen saamisesta pitää suorittaa valtiolle 48 400 euron leimavero. Vuorineuvoksen arvonimiä myönnetään harvakseltaan. Arvonimi on Suomen itsenäisyyden aikana myönnetty hieman yli 300 henkilölle.

Tämän vuoden aikana vuorineuvoksista ovat edesmenneet Kemiran pitkäaikainen toimitusjohtaja Jari Rosendal ja Nesteen pitkäaikainen pääjohtaja Jaakko Ihamuotila. Matti Karppinen ja Timo Lappalainen puolestaan saivat arvonimen tänä vuonna.

 

Vuorineuvos Kokonaisansiot Ansiotulot Pääomatulot Vero-% Maksetut verot
Mikko Helander 4 996 764 4 639 717 357 046 49 % 2 462 220
Maarit Toivanen 3 778 122 790 502 2 987 620 37 % 1 404 676
Stig Gustavson 2 993 736 89 753 2 903 983 34 % 1 012 963
Ole Johansson 2 916 029 644 704 2 271 324 38 % 1 103 405
Ilkka Hämälä 2 907 369 2 809 099 98 270 50 % 1 441 938
Pasi Laine 2 681 676 2 494 588 187 088 50 % 1 337 475
Ilpo Kokkila 2 349 562 198 766 2 150 796 35 % 818 677
Kari Jordan 2 116 718 1 345 892 770 825 46 % 972 601
Timo Lappalainen 1 792 130 1 254 339 537 790 45 % 814 600
Krister Ahlström 1 708 441 396 820 1 311 620 38 % 642 374
Jari Paasikivi 1 660 519 279 419 1 381 100 36 % 598 224
Matti Kavetvuo 1 504 207 340 630 1 163 577 37 % 562 893
Jari Rosendal 1 422 478 1 306 543 115 935 48 % 685 388
Olli Reenpää 1 399 915 246 536 1 153 379 37 % 513 281
Matti Kähkönen 1 294 083 1 036 621 257 462 49 % 636 550
Jukka Härmälä 927 460 909 253 18 207 55 % 508 475
Harri Kerminen 887 421 573 520 313 900 46 % 408 872
Pekka Paasikivi 864 952 147 092 717 859 36 % 311 221
Reijo Karhinen 812 230 812 230 0 53 % 432 185
Taavi Heikkilä 762 271 528 203 234 068 46 % 351 201
Juha Rantanen 758 986 736 605 22 381 52 % 394 440
Juha Niemelä 714 556 668 589 45 966 56 % 401 793
Lasse Kurkilahti 707 827 684 022 23 804 56 % 393 732
Jorma Eloranta 676 967 576 579 100 387 49 % 335 065
Lasse Aho 647 897 601 909 45 988 49 % 320 180
Göran Ehrnrooth 641 360 146 882 494 477 34 % 215 059
Timo Peltola 606 588 511 099 95 488 49 % 297 657
Jaakko Rauramo 580 304 580 304 0 54 % 312 641
Jaakko Eskola 576 182 544 260 31 922 47 % 267 982
Georg Ehrnrooth 561 909 325 304 236 604 43 % 244 118
Matti Sundberg 541 291 441 920 99 370 47 % 256 938
Hannu Isotalo 531 965 87 907 444 057 35 % 184 222
Jyrki Juusela 524 695 524 374 320 53 % 276 250
Risto Rinne 520 529 493 416 27 113 53 % 277 902
Antti Oksanen 515 464 502 662 12 802 53 % 272 735
Jaakko Ihamuotila 504 853 278 402 226 451 44 % 220 287
Kim Gran 499 420 481 842 17 578 54 % 270 328
Antti Remes 494 454 494 454 0 53 % 262 569
Simo Palokangas 493 796 489 180 4 615 58 % 284 774
Keijo Suila 491 686 472 862 18 824 52 % 257 095
Carl-Gustaf Bergström 472 132 273 361 198 771 45 % 213 389
Reino Hanhinen 459 445 384 919 74 526 48 % 221 874
Timo Vikström 450 232 169 294 280 937 37 % 167 280
Kari Neilimo 435 410 429 812 5 597 54 % 233 594
Matti Karppinen 435 295 435 295 0 51 % 221 733
Jukka Viinanen 430 612 428 678 1 933 53 % 227 581
Heikki Hakala 423 519 349 812 73 706 49 % 205 652
Simo Vuorilehto 402 031 402 031 0 53 % 214 305
Matti Halmesmäki 396 561 370 962 25 598 54 % 212 225
Matti Honkala 388 764 348 303 40 460 50 % 192 718
Timo U. Korhonen 356 777 287 085 69 691 44 % 158 282
Tauno Matomäki 351 058 298 706 52 351 47 % 166 729
Mikko Kivimäki 350 170 313 251 36 918 48 % 169 160
Björn Mattsson 338 530 276 481 62 048 50 % 167 604
Eero Utter 290 205 286 232 3 972 51 % 147 740
Martin Saarikangas 287 898 284 611 3 287 51 % 147 595
Pertti Voutilainen 283 959 283 959 0 52 % 146 252
Kari O. Sohlberg 271 411 258 555 12 856 52 % 140 800
Juhani Ahava 270 329 254 327 16 002 49 % 131 680
Heimo Karinen 266 547 248 490 18 057 48 % 128 812
Sakari Tamminen 264 469 264 469 0 62 % 163 808
Iikka Haka 253 464 251 636 1 827 49 % 124 849
Kurt Nordman 236 116 230 151 5 964 49 % 116 301
Matti Salminen 225 960 225 960 0 49 % 110 003
Tor Bergman 225 827 224 654 1 172 50 % 113 351
Pekka Luhtanen 220 219 140 164 80 055 43 % 93 796
Ebbe Sommar 208 274 194 992 13 282 50 % 104 322
Seppo Paatelainen 188 196 188 196 0 52 % 97 964
Henry Fagerström 183 762 166 083 17 678 47 % 86 103
Esko Muhonen 175 602 175 602 0 47 % 83 293
Matti Lievonen 174 503 124 005 50 497 40 % 70 258
Juhani Pesonen 170 754 122 177 48 576 40 % 68 437
YHTEENSÄ 61 254 843 39 179 052 22 075 757 45 % 27 612 476

 

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)