Jutta Urpilainen ehdokkuudesta IL:lle: Neuvottelen komission kanssa

Komissaarin mukaan presidenttikisaan lähdön on määrä varmistua marraskuuhun mennessä.
Jutta Urpilainen SDP:n puoluekokouksessa Jyväskylässä syyskuussa 2023. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Jutta Urpilainen SDP:n puoluekokouksessa Jyväskylässä syyskuussa 2023. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Komissaari Jutta Urpilaisen (sd.) presidenttiehdokkuudesta odotetaan vielä virallista vahvistusta. Asiasta kertoo Iltalehti.

Urpilaisen mukaan varmistusta ei ole kuulunut, sillä hän käy keskusteluja ja neuvottelee komission kanssa mahdollisuudesta jäädä palkattomalle vaalivapaalle.

– Suhtaudun kaikkeen työhön aina samalla vakavuudella, että haluan hoitaa sen hyvin. Niin myös tämän komissaarin tehtävän. Kun tämä vielä on luonteeltaan kansainvälinen tehtävä, jossa on paljon kansainvälisiä velvoitteita, kysymys ei ole vain minusta, vaan myös EU:sta. Jos perun kaiken ohjelmani, se peruja en ole yksin minä, vaan myös unioni, Urpilainen sanoo IL:lle.

Urpilaisen mukaan hänen ehdokkuutensa tulisi varmistua marraskuuhun mennessä.

EU-komissaari arvelee, että presidentinvaalien keskeiset aiheet ovat tämän hetkisiä ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita.

– Luonnollisesti Nato, ylipäätään Suomen turvallisuusratkaisut ja paikka muuttuneessa maailmassa ovat varmasti esiin nousevia aiheita. Ja tietenkin arvokysymykset, onhan presidentti ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi myös arvojohtaja.

Perussuomalaisten mukaan mahdolliset epäselvyydet on selvitettävä perinpohjaisesti.
Pääministerin mukaan oppositio on laittanut tarkoitushakuisesti vastakkain hallituksen pysyviä menosäästöjä ja kertaluontoisia kasvuinvestointeja.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja vaatii oppositiolta näyttöä syytöksilleen.
Mainos