Jukka Tarkka: Yle täytti Venäjän trollien hartaimman toivomuksen

Valtiotieteilijä ihmettelee uutisointia MPK:n kursseista.

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka toteaa kotisivuillaan julkaisemassaan kirjoituksessa Ylen uutistoimituksen täyttäneen lauantain iltauutisissa ”Pietarin trollitehtaan hartaimman toivomuksen”. Hän luonnehtii uutista paheksuvaksi ja sanoo toivovansa, että Yle teki näin ymmärtämättömyyttään.

– Se kuvitti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) alaikäisille tarkoittamaa vapaaehtoista koulutustoimintaa paheksuvan uutisensa videopätkällä, jossa täydessä taisteluvarustuksessa rynnäkkökivääriä ja täyspakkausta selässään retuuttava asevelvollinen ryntäilee harjoitustilanteessa kompastellen ja reuhtoen lumisessa metsikössä, Tarkka kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mielestään Ylen toimituksen johdon tulisi selvittää, mitä tällaiseen ratkaisuun päätynyt toimittaja on ajatellut tai millaisen ohjeistuksen perusteella näin on tehty.

SDP:stä syytös militarisoinnista

SDP:n kansanedustajat Sirpa Paatero ja Erkki Tuomioja ovat kritisoineet MPK:n vapaaehtoisia kursseja, joille pääsevät myös alaikäiset. Kansanedustajat arvostelivat kursseja lauantaina ”lasten ja nuorten militarisoinnista” ja vaativat puolustusministeri Jussi Niinistöä (sin.) puuttumaan MPK:n toimintaan.

Niinistö vastasi ”taistelijaparille” blogissaan. Hän ilmoitti aikovansa kannustaa jatkossakin MPK:ta sotilaallisia valmiuksia antavaa koulutusta nuoremmille ja vanhemmille. Puolustusministeri muistutti, että sotilaallinen koulutus ja sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus ovat eri asia.

– Sotilaallisia valmiuksia palvelevalla koulutuksella, johon taistelijapari Tuomioja-Paatero tulensa suuntaa, tarkoitetaan muuta vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta, kuten esimerkiksi suunnistusta, kartanlukua ja yleensä luonnossa selviytymistä, Niinistö kirjoitti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa MPK järjestää tänäkin vuonna kymmeniä nuorille suunnattuja kursseja.

– Näitä ovat muun muassa lukiolaisten turvakurssit ja intti tutuksi -tyyppiset tapahtumat. Näille kursseille voivat alle 18-vuotiaat osallistua vanhempien kirjallisella suostumuksella. Olen tutustunut näihin kursseihin paikan päällä. Ne ovat sangen suosittuja ja opettavat mielestäni hyödyllisiä kansalaistaitoja, puolustusministeri totesi.

Jussi Niinistö kysyi vastavuoroisesti SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteeltä pitääkö partio kieltää, koska sekin palvelee varusmiespalveluksesta suoriutumista.

Mainos