Verkkouutiset

SDP:n kansanedustajilta syytöksiä lasten ja nuorten militarisoinnista

Puolustusministeriä vaaditaan puuttumaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Sirpa Paatero vaativat puolustusministeri Jussi Niinistöä (sin.) puuttumaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaan antaa sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta alaikäisille.

Yhdistyksen koulutuskalenterista vuodelle 2018 löytyy useita kursseja, joihin alaikäiset voivat osallistua. Koulutukset ovat vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta. Tuomioja ja Paatero muistuttavat, että tällaiseen koulutukseen on samaisessa laissa määritelty ehdoton 18 vuoden alaikäraja.

─ Maanpuolustuksesta annetun lain esitöissä ikärajaa perustellaan lapsisotilassopimuksen kirjausten noudattamisella. Kyse on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lisäpöytäkirjasta koskien lasten osallistumista aseellisiin konflikteihin. Suomi on ratifioinut kyseisen lisäpöytäkirjan vuonna 2002. Pöytäkirja määrää, että pakollisen asevoimiin värväyksen ja vihollisuuksiin osallistumisen vähimmäisikä on 18 vuotta. Se ei kiellä alle 18-vuotiaan vapaaehtoista asepalvelusta, mutta Suomessa lainsäädäntö noudattaa UNICEFin suositusta, eikä asepalvelusta voi suorittaa vapaaehtoisestikaan alle 18-vuotiaana.

– On huolestuttavaa, että tämä lapsisotilassopimuksen henki ei ulotu vapaaehtoiseen maanpuolustukseen asti, vaan sotilaallisia taitoja harjoittavia kursseja pidetään ja markkinoidaan myös alaikäisille, Tuomioja toteaa.

Kansanedustajat pitävät kyseenalaisena, että maanpuolustuksesta annetun lain ikärajavelvoitetta kierretään sillä, että huoltajien suostumuksella näillä kursseilla lapsille luodaan sotilaallisia valmiuksia.

He toteavat, että kurssien sotilaallisesta luonteesta ja valmiuskouluttamisesta kertoo muun muassa se, että täysi-ikäisille näiltä kursseilta myönnetään rinnasteisia kertausharjoitusvuorokausia. Tämä tarkoittaa sitä, että Puolustusvoimat pitää kurssilla opittua sotilaallisina taitoina.

─ Lapsilla ja nuorilla on muun muassa koulujen ja järjestöjen kautta mahdollisuus tutustua monien eri viranomaisten toimintaan, kuten Puolustusvoimat, Poliisi, pelastuslaitos ja rajavalvonta. Tällaiset molemminpuoliset tutustumiset ovat luonteva kanava kertoa lapsille ja nuorille, miten suomalaiset viranomaiset toimivat, eikä niissä ole kyse minkäänlaisesta koulutustoiminnasta. Myös maanpuolustuksen osalta toiminnan luonteen tulee olla tutustumista, ei lasten ja nuorten militarisoimista opettamalla heille sotilaallisia valmiuksia, Paatero sanoo.

Tuomioja ja Paatero ovat jättäneet asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Siinä kansanedustajat kysyvät muun muassa sitä, miten puolustusministeri aikoo puuttua maanpuolustuskoulutusyhdistyksen sotilaallisia valmiuksia alaikäisille opettaviin koulutuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)