Hallitus on antanut tänään eduskunnalla esityksen, jolla asetetaan venäläisten kiinteistökaupat Suomessa täyskieltoon.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopran (kok.) mukaan kielto vahvistaa turvallisuutta.
– Tällä konkreettisella toimella Suomi torjuu vihamielisiä vaikuttamisyrityksiä. Aika on sellainen, että Suomen on oltava valppaana tällaisissa asioissa emmekä voi jäädä odottamaan, että muut tekevät turvallisuutta koskevia ratkaisuja puolestamme, Kopra sanoo.
Esityksen mukaan lupaa kiinteistön hankintaan ei myönnettäisi pääsääntöisesti henkilölle, jonka kansalaisuusvaltio käy hyökkäyssotaa ja voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Kielto koskisi myös yhteisöä, jonka kotipaikka on tällaisen valtion alueella tai jonka omistus tai vaikutusvalta on tällaisen valtion kansalaisella tai yhteisöllä.
Esityksessä ei puhuta suoraan Venäjästä, mutta Kopran mukaan nykyisessä käytännössä esitys koskee venäläisomistuksia nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Kopra sanoo esityksen olevan Suomessa tarpeen nimenomaan Venäjän aggressiivisen käyttäytymisen vuoksi.
Kopra sanoo, että kiinteistönhankintojen kiellolla voidaan vaikuttaa erityisesti pitkän ajan uhkapotentiaalia pienentävästi.
– Tällä esityksellä hallitus haluaa pienentää sitä riskiä, että Suomea pyrittäisiin horjuttamaan kiinteistökauppojen myötä. Luvan myöntämisen hetkellä harmiton hankinta voi muuttua harmilliseksi pitkälläkin aikavälillä, hän sanoo.
– Kiinteistökauppojen täyskiellosta puhuttiin jo edellisellä hallituskaudella, mutta sitä ei silloin lähdetty viemään eteenpäin. Nyt kokoomusjohtoinen hallitus on ottanut vastuun kiinteistökauppoihin liittyvän turvallisuusuhan suhteen ja tekee tarvittavia ratkaisuja.
LUE MYÖS:
Venäläisten kiinteistökaupat kielletään – taustalla ”vihamielinen vaikuttaminen”