Kokoomuksen kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra tyrmää vasemmistoliiton vaatimuksen puolustusvälinekaupan lopettamisesta Israelin kanssa.
Vasemmistoliitto kysyy kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, aikooko Suomi lopettaa asehankinnat Israelista ja asettaa maan asevientikieltoon. Israel on kiihdyttänyt hyökkäyksiään Gazan kaistalle sen jälkeen, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin.
– Minun mielestäni ei ole yllättävää, että vasemmistoliitto kannattaa ja tukee palestiinalaisten toimintaa, Jukka Kopra sanoo Verkkouutisille.
– Minä näen asian niin, että Israel on oikeudettoman hyökkäyksen kohteena ja sillä on oikeus puolustautua. En näe tässä asiassa sellaista tulokulmaa tai tilannetta, että Suomen pitäisi arvioida uudestaan omaa toimintaansa ja suhdettaan Israeliin. Me tuemme Israelia, hän toteaa viitaten puolustusvälinekauppaan.
Kopran mielestä paras ratkaisu olisi rauhan saaminen Lähi-itään. Hänen mukaansa tasavallan presidentti Sauli Niinistön mainitsema kahden valtion malli, jossa palestiinalaisilla olisi oma valtionsa Israelin rinnalla, on looginen.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo perustelee puolueensa vaatimusta Israelin toimilla palestiinalaisalueilla.
– On oikein viedä aseita kansaansa hyökkäyssodalta puolustavalle maalle, kuten Ukrainalle. Sen sijaan asekauppa kansainvälistä oikeutta rikkovan, laitonta miehitystä ylläpitävän ja siviilejä pommittavan maan kanssa ei ole oikein, Saramo sanoi Helsingin Sanomille.
Kopra on asiasta eri mieltä ja vetoaa niin ikään kansainvälisen oikeuden puitteisiin.
– Tällä hetkellä Israeliin on hyökätty, ja se puolustautuu. Se ei luo sellaista tilannetta, että Suomen pitäisi uudelleenarvioida suhdettaan Israeliin, hän toteaa Verkkouutisille.
Kopran mukaan Suomen ongelmana on ollut puolustustarvikevientiin ja -tuontiin liittyvän politiikan poukkoilevuus.
– Siinä ole ollut käytännössä mitään linjaa. Tämä on ollut epäluottamusta herättävää. Nyt tämä asia laitetaan kuntoon. Tähän on kiinnitetty hallitusohjelmassa huomiota, ja asia on valmistelussa.
Kopra korostaa Israelin käyvän oikeutettua taistelua.
– Suomi käy normaalisti puolustusvälinekauppaa. Olisi tekopyhää toimia toisin, koska kyllähän me oletamme myös, että meille myydään aseita, jos Suomen kimppuun hyökätään.
– Haluammeko me tosiaan, että muualla maailmassa sanotaan, että Suomelle ei voida myydä aseita, jos olemme esimerkiksi Venäjän hyökkäyksen kohteena?
Kopran mukaan tällaista tilannetta ei saa syntyä.
– Näin ollen Suomella pitää olla pitkän linjan vienti- ja tuontilupapolitiikka, jota myös noudatetaan.