Juha Marttila ei hae jatkoa MTK:n puheenjohtajana

Uusi puheenjohtaja valitaan syksyllä.
Juha Marttila. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Juha Marttila. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n puheenjohtaja vaihtuu vuodenvaihteessa. Järjestön pitkäaikainen puheenjohtaja Juha Marttila ei asetu enää ehdolle tehtävään.

Marttila kertoi päätöksestään järjestön valtuuskunnan kokouksessa keskiviikkona, selviää tiedotteesta.

Hän ei halunnut kertoa enempää päätöksensä taustoista. Hän kuitenkin viittasi pitkään luottamusjohtajan uraansa. Marttilalla tulee vuoden lopussa täyteen 21 vuotta MTK:n puheenjohtajistossa ja siitä lähes 17 vuotta järjestön ykköspuheenjohtajana.

– Kintaat eivät tipu. Töitä tehdään täysillä vuoden loppuun asti, Marttila lupasi valtuuskunnalle.

Marttila myös totesi, ettei hänellä ole mitään ”uusia virityksiä” muihin tehtäviin. Niiden miettiminen alkaa, kun nykyinen työ on viety päätökseen.

Uuden puheenjohtajan valitsee MTK:n valtuuskunta syyskokouksessaan marraskuussa. Marttilan seuraaja aloittaa tehtävässä vuoden 2026 alussa.

 

 

Toistaiseksi ei tiedetä, miten lennokki on päätynyt saaren rantakivikkoon.
Patrian osuus F-35-hankkeessa etenee suunnitelmien mukaisesti ja on siirtynyt nyt täysmittaiseen tuotantovaiheeseen.
Europarlamentaarikon mukaan Puolustusvoimat on varautunut laajamittaiseen sotaan.
Mainos