Opiskelija Helsingin yliopiston tiloissa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Joka neljäs opiskelija laiminlyö pakollisen maksun, aiheuttaa vain lisäkuluja

Maksu pitää maksaa, vaikka ei käyttäisi palveluita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu pieneni jälleen vuodenvaihteessa. Maksu koko lukuvuodelle on 70,70 euroa eli 35,35 euroa lukukaudessa. Viime vuonna terveydenhoitomaksu oli 35,60 euroa lukukaudessa.

Maksun voi maksaa Omakelassa heti vuoden alussa. Opiskelija voi maksaa samalla kerralla sekä kevään että syksyn terveydenhoitomaksun. Kevätlukukauden maksun eräpäivä on 15. maaliskuuta, jos opiskelija on ilmoittautunut läsnä olevaksi viimeistään 31. tammikuuta.

– Opiskelijan kannattaa maksaa terveydenhoitomaksu heti vuoden alussa, jotta se tulee hoidetuksi ajoissa. Jos opiskelija tietää olevansa läsnä myös syyslukukaudella, voi maksun hoitaa koko vuoden osalta kerralla kuntoon, Kelan perintäkeskuksen juristi Mari Jaakkola kertoo tiedotteessa.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) tuottaa opiskeluterveydenhuollon palvelut Suomessa. Korkeakouluopiskelijalla on käytettävissään YTHS:n laajat palvelut, eikä hänen tarvitse maksaa erillisiä käyntimaksuja. Terveydenhoitomaksu on pakollinen.

Maksun pakollisuus on herättänyt myös voimakasta arvostelua, sillä se pitää maksaa, vaikka opiskelija ei käyttäisi YTHS:n palveluita tai hänellä olisi käytössään työterveyshuollon palvelut.

Yhä useampi jättää maksun maksamatta

Yhä suurempi osa opiskelijoista ei muista maksaa terveydenhoitomaksua eräpäivään mennessä. Esimerkiksi syksyllä 2025 noin neljännes opiskelijoista ei maksanut maksua eräpäivään mennessä. Kela lähettää maksuvelvollisille opiskelijoille ennen eräpäivää kirjeen, jossa muistutetaan maksun maksamisesta ja annetaan ohjeet maksamiseen.

Jos opiskelija ei maksa terveydenhoitomaksua ajoissa, Kela muistuttaa maksusta ja perii viiden euron kiinteän viivästymismaksun. Jaakkolan mukaan yleisin syy, miksi maksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, on unohdus.

– Opiskelijoiden arjessa on usein paljon meneillään ja on ymmärrettävää, että maksun maksaminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Kelan muistuttelun lisäksi opiskelija voi laittaa itselleen kalenteriin muistutuksen lähestyvästä eräpäivästä tai parhaimmassa tapauksessa maksaa maksun heti, Jaakkola vinkkaa.

Tutkintoa suorittavien ja läsnä olevaksi ilmoittautuneiden korkeakouluopiskelijoiden täytyy maksaa terveydenhoitomaksu Kelalle. Terveydenhoitomaksu käytetään korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon rahoittamiseen. Valtio rahoittaa korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta 77 prosenttia, ja terveydenhoitomaksuilla rahoitetaan loput 23 prosenttia.

Opiskelijan ei tarvitse maksaa terveydenhoitomaksua, jos hänen sosiaaliturvastaan vastaa Suomen sijaan jokin muu EU- tai Eta-maa, Sveitsi, Iso-Britannia, Pohjois-Irlanti tai EU.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)