Joka neljäs ei tiedä tätä joulukinkusta

Kinkun sulatukseen kannattaa varata riittävästi aikaa.
Kinkku paistuu uunissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kinkku paistuu uunissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kinkku kuuluu suomalaiseen joulupöytään. HK Foodsin tekemän kyselyn mukaan 87 prosenttia miehistä ja 76 prosenttia naisista aikoo syödä kinkkua tänäkin vuonna.

Vaikka suomalaisilla on hyvin hallussa kinkun valmistus, kaipaavat monet muistin virkistämistä kinkkuohjeista. Hankaluuksia tuottavat erityisesti kinkun esivalmistelut ennen kinkun paistamista. HKFoodsin teettämän kyselyn vastaajista yli puolet ei osaa arvioida, kuinka kauan pakastekinkun pitää sulaa jääkaapissa. Myös oikean paistoajan arvioiminen tuottaa hankaluuksia joka neljännelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Oikeankokoisen joulukinkun valitseminen kaupasta on 85 prosentille helppoa. Kinkun sulatukseen ja esivalmisteluihin kaivataan sen sijaan apua. Pakastekinkun sulatus tuottaa eniten päänvaivaa. 55 prosenttia kokee vaikeaksi arvioida, milloin kinkku on täysin sulanut jääkaapissa. Kyselyn mukaan joka neljäs ei tiedä, kuinka kauan kinkun tulee olla huoneenlämmössä ennen uuniin laittoa.

– Kinkun sulatukseen on hyvä varata riittävästi aikaa. Siksi on tärkeä muistaa ostaa kinkku riittävän ajoissa. Yli viiden kilon pakastekinkku sulaa jääkaapissa 3–4 vuorokautta. Pienemmät kinkut sulavat parissa vuorokaudessa. Kun otat kinkun huoneenlämpöön, poista se pakkauksesta ja laita siihen heti lihalämpömittari kiinni. Työnnä mittari kinkun paksuimpaan kohtaan. Kun kinkun sisälämpötila on noin 15 astetta, voi kinkun laittaa uuniin, ohjeistaa HK Foodsin lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen tiedotteessa.

Tuoresuolattua kinkkua ei ole pakastettu, jolloin sen valmistamisessa sulatusvaihetta ei tarvita.

Joka neljäs kyselyyn vastanneista kokee vaikeaksi kinkun sopivan paistoajan arvioimisen. Uunin oikean lämpötilan valitseminen sen sijaan on helpompaa. Yli 65-vuotiaista 95 prosenttia tietää, missä lämpötilassa kinkku kuuluu paistaa. Nuoremmat, alle 34-vuotiaat joutuvat tarkistamaan tämän useammin, heistä 79 prosentilla on muistissa oikea paistolämpötila.

– 100–120 astetta on sopiva uunin lämpötila kinkun paistamiseen. Liian kuumassa uunissa kinkun mehukkuus saattaa kärsiä. Nyrkkisääntö kinkun paistoajalle on: Puolitoista tuntia ensimmäiselle kilolle ja sitten tunti lisäkiloa kohden. Käyttämällä lihalämpömittaria, saa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Kinkku on kypsä silloin, kun sen sisälämpötila on 75 astetta, muistuttaa Järvinen.

Poimintoja videosisällöistämme

Yli puolet (56 prosenttia) kyselyyn vastanneista luulee, että kinkun paistaminen vie paljon sähköä. Koska kinkku paistetaan matalassa, korkeintaan 120 asteen lämpötilassa, ei sähkön kulutus ole suurta. Viiden kilon painoisen kinkun paistaminen kiertoilmalla 120 asteisessa uunissa kestää viidestä ja puolesta tunnista kuuteen tuntiin. Sähkönkulutus on tällöin, uunista riippuen, noin 2,5–3 kilowattituntia (kWh). Jos sähkön hinta olisi jopa 25 senttiä kilowattitunnilta, tulee kinkun paistaminen silloinkin maksamaan selvästi alle euron.

Kinkkukellon avulla et menetä uniaikaa

Koska kinkun valmistamiseen menee kaikkiaan paljon aikaa, voi joskus käydä niin, että kinkku pitää ottaa uunista ja viimeistellä keskellä yötä, juuri silloin kun yöunetkin olisivat tarpeen. Kinkkukello auttaa suunnittelemaan kinkun valmistamisen niin, että se on kokonaan valmis juuri toivottuun aikaan.

– Laske kinkun valmistamiseen tarvittava aika taaksepäin siitä hetkestä, kun haluat kinkun olevan valmis, ohjeistaa Järvinen.

Kyselyyn vastanneista joka toinen kokee kinkun säilyttämisen hankalana. Joka neljäs ei tiedä, kuinka monta päivää kinkkua voi syödä.

– Paistamisen ja kuorruttamisen jälkeen kinkku on jäähdytettävä nopeasti. Jos vaan on mahdollista, niin kinkku kannattaa nostaa talvella ulos jäähtymään hyvin suojattuna. Tämän jälkeen paistetun kinkun oikea säilytyspaikka on jääkaappi. Kinkku säilyy parhaiten, kun siitä leikkaa joulupöytään aina sopivan määrän viipaleita ja nostaa sen aina heti takaisin jääkaappiin. Paistettu kinkku säilyy jääkaapissa viidestä päivästä reiluun viikkoon, kertoo Järvinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhä useampi arvostaa jouluruokien valmistamisessa helppoutta. Noin joka kymmenes ostaa kaupasta valmiiksi paistetun kinkun tai kypsiä kinkkuviipaleita. Helpoimmalla kinkunpaistaja pääsee, kun ostaa kinkun, joka on jo valmiiksi paistopussissa.

Joulukinkku on edelleen säilyttänyt asemansa suosituimpana jouluruokana. Tänä vuonna suomalaiset ostavat joulukinkkuja yli viisi miljoonaa kiloa. Ostetuin joulukinkku on 3–5 -kiloinen harmaasuolattu kinkku. Kysely paljasti, että 58 prosenttia haluaisi syödä kinkkua muinakin vuodenaikoina.

 

Konfliktien pitkittyessä vaikutukset voivat olla merkittäviä.
Terveellisenä pidetty juoma ei olekaan niin harmiton.
Mainos