Johtaja eroaa – sote-alueella yli 70 miljoonan euron alijäämä

Keski-Suomen hyvinvointialueen johtaja Jan Tollet jättää tehtävänsä.
Keski-Suomen hyvinvointialueen johtaja eroaa. Alueen talous on syvissä vaikeuksissa., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Keski-Suomen hyvinvointialueen johtaja eroaa. Alueen talous on syvissä vaikeuksissa., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Keski-Suomen hyvinvointialueen johtaja Jan Tollet on jättänyt eronpyynnön, hän kertoo keskiviikkona lähetetyssä tiedotteessa.

Tolletin mukaan hänellä ei ole enää aluehallituksen luottamusta eikä siten riittäviä edellytyksiä työn jatkamiseksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Maria-Kaisa Aula (kesk.) kommentoi eroa Keskisuomalaiselle.

– Aluehallituksen luottamuksen kamelinselkä katkesi, kun käsittelimme tuoreinta osavuosikatsausta. Tunnistimme, että Tollet on tehnyt töitä talouden tasapainottamiseksi, mutta vauhti on ollut liian hidasta. Erityisen huolestuttavaa on ollut alijäämien kasvu, jota ei ole saatu hillittyä aluehallituksen edellyttämällä tavalla, Aula totesi.

Keski-Suomen hyvinvointialueen talous on ollut pitkään syvissä vaikeuksissa. Alueen ensi vuoden talousarvioesityksestä selviää, että hyvinvointialueen talous on tänä vuonna painumassa noin 74 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tämä on noin 30 miljoonaa euroa talousarviota suurempi alijäämä.

Tilannetta heikentää se, että kahtena edellisenä vuonna hyvinvointialue on tehnyt alijäämää kumulatiivisesti yhteensä 255 miljoonaa euroa. Tilinpäätösennusteen mukaan kumulatiivinen alijäämä painuisi vuoden lopussa siis jo noin 330 miljoonaa euroa pakkaselle.

Poimintoja videosisällöistämme

Kahdestakymmenestäyhdestä hyvinvointialueesta Keski-Suomella olisi näin ollen absoluuttisesti eniten kumulatiivista alijäämää katettavanaan.

Talousarvioesityksen mukaan Keski-Suomi pyrkii tekemään ensi vuonna nollatuloksen.

Hyvinvointialueiden on katettava kumulatiiviset alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Valtion rahoitusta Keski-Suomen hyvinvointialue saa tänä vuonna noin 1,27 miljardia euroa.

Talousarvion mukaan kuluvalle vuodelle on suunniteltu kaikkiaan noin 50 miljoonan euron sopeuttamistoimet, jotka pitävät sisällään merkittävät henkilöstövähennykset.

Aiemmin lokakuussa uutisoitiin, että hyvinvointialue kaavailee merkittäviä muutoksia palveluihinsa talousvaikeuksiensa vuoksi: suunnitelmissa on esimerkiksi sulkea seitsemän sote-asemaa, neljä neuvolaa ja kuusi suun terveydenhuollon toimipistettä. Henkilöstöön liittyviä tehtävävähennyksiä voi tulla yli 400.

Kansanedustaja ihmettelee pääoppositiopuolueen sisäistä eripuraa.
Lääkäripula jatkuu sote-säästöistä huolimatta.
Mainos