Kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell (kok.) käsittelee Uuden Suomen blogitekstissään Venäjän samanaikaisesti, ehkä tahallisesti synkronoituna, tapahtuvaa aktiivista esiintymistä Lähi-idän kriisin sovittelijana Iranin ja Israelin välillä samalla, kun julistetaan sanomaa siitä, että ”Ukraina on meidän”.
– Putin puhuu “tasapainon palauttamisesta” ja “rauhanomaisista ratkaisuista”, aivan kuin Venäjä ei samanaikaisesti kävisi tuhoamissotaa Euroopassa.
Limnellin mukaan kyseessä ei ole sattuma, vaan strategia.
– Kreml ei ole luopunut aseista, vaan ottanut uuden taktiikan käyttöön. Se puhuu rauhasta toisella suulla samalla kun toisella painaa liipaisinta. Kyse ei ole vain kaksinaamaisuudesta – vaan valtapolitiikasta, jossa rauha on muuttunut välineeksi, ei tavoitteeksi.
Samalla, kun Venäjä rikkoo kansainvälisen oikeuden periaatteita, se pyrkii kansanedustajan mukaan luomaan illuusiota vastuullisesta suurvallasta muilla alueilla.
– Venäjän kiinnostus Lähi-idän sovitteluun ei ole idealistista, vaan opportunistista. Iran, Israel ja laajemmin Persianlahden alue ovat polttopisteessä, ja Venäjä pyrkii nostamaan omaa painoarvoaan juuri siellä, missä Yhdysvaltain vaikutus on haastettavissa. Samalla se lähettää signaalin: ”Me olemme vaihtoehto lännen epäonnistuneille ratkaisuille”.
Limnell pohtii, kuinka uskottavaa Venäjän esiintyminen on, kun sama valtio pommittaa päivittäin siviilikohteita Ukrainassa ja on vastuussa Euroopan suurimmasta turvallisuuskriisistä sitten toisen maailmansodan.
– Ei uskottavaa lainkaan. Juuri siksi se on vaarallista. Monet alueelliset toimijat, erityisesti globaalin etelän valtioissa, eivät tee tätä analyysia samalla intensiteetillä. Venäjän viesti menee perille siellä, missä lännen viestit näyttäytyvät ristiriitaisina tai kyynisinä.
Jos Venäjän annetaan vapaasti esittää itseään rauhanrakentajana ilman, että sen todellinen toiminta asetetaan armottomasti vastavaloon, seurauksena on kansanedustajan mukaan kansainvälisen oikeuden rapautuminen ja sodan oikeuttaminen harhautuksin.
– Kun hyökkääjä saa sanella, mitä rauha tarkoittaa, maailma siirtyy askeleen lähemmäs järjestelmää, jossa voima korvaa oikeuden ja valhe totuuden.