Verkkouutiset

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden. AFP / LEHTIKUVA / MANDEL NGAN

Jarno Limnéll: Näistä syistä Joe Biden vierailee Suomessa

Sotatieteiden tohtorin mukaan Yhdysvaltojen presidentin vierailu Suomessa on harvinaista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden vierailee Suomessa 13. heinäkuuta. Vierailun aikana hän osallistuu tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimään Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen huippukokoukseen.

Lisäksi Niinistöllä ja Bidenillä on kahdenvälinen tapaaminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja, sotatieteiden tohtori, majuri evp. Jarno Limnéll toteaa Yhdysvaltojen presidentin vierailun Suomessa olevan erittäin harvinaista.

– Yhdysvaltojen presidentti on vieraillut Suomessa 2000-luvulla vain kerran aikaisemmin, hän kirjoittaa Twitterissä.

Hänen mukaansa tärkeimmät syyt vierailulle liittyvät Suomen Nato-jäsenyyteen. Suomi on nyt hänen mukaansa kiinnostava maa, sillä Naton puolustussuunnitelmat tehdään yhdessä.

Lisäksi vierailulla Biden osoittaa Limnéllin mukaan julkista tukea ja arvostusta Suomelle luotettavana liittolaisen.

Lisäksi hänen mukaansa vierailu on suora viesti Venäjälle.

– 1300 km maarajaa kuuluu nyt turvatakuiden piiriin. Suvereniteettia on syytä kunnioittaa, Limnéll sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)