Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi asettamassa kukkia tuhoutuneen rakennuksen äärelle Kiovassa huhtikuussa 2025. AFP, AFP / LEHTIKUVA / TETIANA DZHAFAROVA

Jarno Limnell: Moderneihin sudeettialueiden luovutuksiin ei pidä suostua

Kansanedustajan mukaan nyt tehtävillä päätöksillä on kauaskantoiset seuraukset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja (kok.) ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell käsittelee Uuden Suomen blogitekstissään Ukrainan rauhanneuvotteluja. Hänen mukaansa hyökkääjän sanelemat ehdot eivät ole demokratian, kansainvälisen sopimusjärjestelmän eikä pienemmän valtion edun mukaisia.

– Mikäli edes osa Ukrainaa annetaan Venäjälle, kertoo se maailmalle, miten kansainvälisesti tunnustettuja rajoja voidaan piirtää uusiksi missä tahansa sotilaallisella voimalla ja väkivallalla.
Se olisi kutsu monille maailman maille, joilla on naapureitaan koskevia suunnitelmia.

Hän muistuttaa edelleen, että Venäjä ei ole luopunut perimmäisestä tavoitteestaan – tuhota Ukraina ja alistaa Ukraina haltuunsa.

– Ukrainan tappiosta ja alueluovutuksista seuraisi entistä vakuuttuneempi Venäjä, että sota on oikea keino saavuttaa haluamansa. Tällaisen periaatteen toteutuminen olisi hyvin vaarallista myös Euroopan turvallisuudelle.

Kansanedustaja huomauttaa, että Venäjä sotii Euroopassa tukenaan Kiina, Iran ja Pohjois-Korea, jolloin toisin sanoen ei-eurooppalaisten diktatuurien armeija painaa saapastaan Euroopan maaperään.

– Painostaessaan Ukrainaa alueluovutuksiin Trump antaa ymmärrystä tälle imperialismille Yhdysvaltojen suulla, hän sanoo.

– Jos Ukrainaa painostetaan luovuttamaan Krim, voidaan kysyä mikä on Yhdysvaltojen sitoutuminen Taiwanin puolustukseen. Tai jos Taiwanilla ei ole väliä, miten kansainvälinen oikeus suhtautuu Grönlannin suvereniteettiin, Limnell lisää.

Kansanedustajasta olisi liioiteltua sanoa, että maailma palaa tai että se on tulessa, mutta samalla realismia on sanoa, että maailmanpoliittinen tilanne on kuumempi kuin kertaakaan kylmän sodan jälkeen.

Hän korostaa, että Euroopan ei pidä suostua moderneihin sudeettialueiden luovutuksiin.

– Ukrainan alueluovutuksissa puhutaan periaatteellisesta kysymyksestä: onko oikein, sotilaallista voimaa käyttäen, siirtää suvereenien valtioiden rajoja sotilaallista voimaa käyttäen? Nyt tehtävillä päätöksillä on kauaskantoiset seuraukset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)