Jarmo Heikkinen on myynyt perustamansa ja perheensä omistaman Heikkinen yhtiöt ruotsalaiselle InArea Groupille, kirjoittaa Kauppalehti. Heikkinen yhtiöt oli ehtinyt kasvaa 40 vuoden aikana monialaiseksi sisustusliikkeeksi, oman toimialansa suureksi tekijäksi. Yrityskauppa tehtiin viime vuonna ja sen arvoksi tuli 60 miljoonaa euroa.
Ennen yrityskauppaneuvotteluja ruotsalaisten kanssa oli neuvottelupöydässä myös kaksi suomalaista pääomasijoittajaa. Neuvottelut katkesivat viime hetkellä molempien suomalaistoimijoiden kanssa, jolloin keskustelut ruotsalaisten kanssa käynnistettiin.
– Siniset silmät Jarmolla oli, että kotimaisille myydään. Kotimaiset pääomasijoittajat ovat kuitenkin niin varovaisia ja varman päälle pelaajia, kun vertaa ruotsalaisiin ja muihin kansainvälisiin pelureihin. Petyin todella suomalaisiin pääomasijoittajiin, Heikkinen kertoo.
Ennen myyntiä Heikkinen pohti myös sukupolvenvaihdosta yrityksen sisällä. Ajatus osoittautui liian vaikeaksi verotuksellisista syistä, joten siitä luovuttiin. Yhtiö olisi joutunut ottamaan lainaa verotuksen vuoksi yritystoimintaa varten.
InArea Group osti lokakuussa myös kuopiolaisen Raimatto Oy:n ja pian sen jälkeen julkistettiin kaupat Pohjoismaissa toimivien Mestarinikkarit Oy:n ja Nikkari AB:n kanssa.
– Ostokulmalla ollaan InArean puolelta koko ajan liikkeellä Ruotsissa ja Suomessa, Heikkinen toteaa.





