Suomeen saapui vuonna 2015 suuri määrä turvapaikanhakijoita. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

He ovat maassa vielä kymmenen vuotta kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen

Kansanedustajan mukaan valitusten määrää pitää rajoittaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauman (kok.) mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden hakijoiden on palattava lähtömaahansa, jos perusteita kansainväliselle suojelulle ei ole.

Hän viittaa Helsingin Sanomien uutiseen, jossa kerrotaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista hakijoista. Artikkelin mukaan vuonna 2015 Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat tuloksetta yrittäneet saada Suomesta turvapaikkaa kymmenen vuoden ajan. Lupaa odotellessa turvapaikanhakijoiden perhe on ehtinyt kasvaa kuusihenkiseksi. Nyt koko perhe ollaan käännyttämässä takaisin Irakiin.

Kauman mukaan tapaus paljastaa turvapaikkajärjestelmässämme olevia epäkohtia.

– Se, että perhe vielä kymmenen vuotta kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen on Suomessa, kertoo, että järjestelmämme on liian lepsu.

Lisäksi kielteisistä turvapaikkapäätöksistä voi tehdä valituksen, mikä osaltaan pitkittää käännytysten täytäntöönpanoa.

– Valitusten määrää pitää rajoittaa lailla, Kauma painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)