Verkkouutiset

Näkymä Kauppatorin rannasta Helsingissä maanantaina 5. joulukuuta. Etelä-Suomeen lumisateet saapuvat itsenäisyyspäiväksi. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Itsenäisyyspäivänä epävakainen ja vaihteleva sää

Etelässä, kaakossa ja pohjoisessa sataa ajoittain lunta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lämpötilat vaihtelevat nollasta pikkupakkasiin ja ovat lähellä tavanomaisia joulukuun alun lukemia.

Ilmatieteen laitoksen maanantaina tekemän ennusteen mukaan itsenäisyyspäivän sää on suuressa osassa maata epävakainen.

– Pohjolassa vaikuttaa laaja-alainen matalapaine, ja sen myötä sää on verraten epävakaista ja pilvistä, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

Etelärannikon tuntumassa ja maan kaakkoisosassa satelee vähän lunta. Myös pohjoisessa saadaan itsenäisyyspäivän kuluessa ajoittain lumisadetta. Tiistain aikana uutta lunta kertyy 2‒6 senttimetriä, erityisesti Pohjois-Pohjanmaalle ja Etelä-Lappiin.

Maan keskivaiheilla on pääosin poutaa, ja länsirannikolla myös pilvipeite rakoilee

Etelänpuoleinen tuuli on Lappia lukuun ottamatta heikkoa tai kohtalaista.

Lämpötilat ovat ajankohtaan nähden tavanomaisia. Lämpötila on rannikkoseudulla pääosin nollan asteen vaiheilla, muualla maassa pakkanen vaihtelee -1:n ja -6 asteen välillä.

Keskiviikon vastaista yötä kohden sää pääosin poutaantuu. Keskiviikon aikana maahamme saapuu uusi lumisadealue kaakosta, jonka yhteydessä lumisade on ajoittain sakeaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)