Olen itse onnettemuuteni jälkeen saanut todella paljon tukea ystäviltäni ja ilman tätä kaikki olisi ollut huomattavasti vaikeampaa ja raskaampaa. Haluankin sydämestäni kiittää teitä kaikkia. Upeata on ollut, että olette olleet armollisia ja ymmärtäneet, että esimerkiksi liikkuminen minulle on hitaampaa ja vaikeampaa kuin ennen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun olin pyörätuolissa.
Kiitos myös siitä, että minua on ihmisenä koko ajan kohdeltu kuin vanhaa Panua. Siksi haluaisin kaikille muistuttaa siitä, että pyörätuoli ei tarkoita sitä, että ihmisen kohtelua pitäisi muuttaa. Valitettavasti Merenpisarassa, missä pääosa muista asukkaista oli MS-potilaita kuulin tarinoita siitä, että kun on joutunut sähköpyörätuoliin, jopa vanhat tutut alkavat kohdella kuin lasta.
Muistakaa, että pyörätuoli tai sähköpyörätuoli ei tarkoita sitä, että ihmisellä olisi päässä jotain vikaa, vaan ihminen on sama persoona kuin ennenkin. Kiitos älkää muuttako käytöstänne ja kyllä sähköpyörätuolissakin voi skoolata kuohuviinillä. Kyllä jokainen tietää itse, mitä haluaa ja omat rajansa. Niitä ei tarvitse ulkopuolisena yrittää määrätä tai arvailla.
Itselleni kaikkein vaikeinta on ollut se, että en enää jaksa tehdä töitä samaan tapaan kuin ennen. Neljän tunnin työpäivän jälkeen minun täytyy nukkua 12 tuntia. Esimerkiksi tästä syystä olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Töihin liittyvissä asiassa armon antaminen itselle on ollut erityisen vaikeaa, koska hektinen työ on itselleni ollut tärkeimpiä asioita elämässäni.
Siksi armon antaminen siinä, etten kykene tähän ja itseni hyväksyminen on ollut erittäin vaikeaa. Välillä tuntuu, että olen jotenkin huono ihminen, vähän kuin epäonnistunut kappale. Siksi itselleni on ollut suuri helpotus, että ehkä körttiläisen taustani takia olen nyt vuoden jälkeen kyennyt antamaan armon ja pidän hyvänä suorituksena sitä, että jaksan vähän tehdä töitä. Itselleni armon antamisen jälkeen minulla on olo, että olen täysivaltainen osa yhteiskuntaa ja tyytyväinen itseeni.
Koska huomasin, kuinka vaikeaa armon antaminen itselle on, toivon, että kaikki, joilla on vaikea tilanne kuten esimerkiksi työttömyys, muistavat, että myös itselle saa olla armollinen. Se pelastaa elämän.
Lopuksi haluan kiittää Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTEa siitä, että nyt kun aloitin selvitysmiehenä kykenimme luomaan mallin, jossa itselläni työaika on sidottu omaan jaksamiseen ja saan tietyissä asioissa hyvää tukea siinä, että työni selvityshenkilönä tulee varmasti onnistumaan. Tämä olkoon mallina siitä, että myös osatyökykyisten ihmisten osaaminen ja kyvyt saadaan käyttöön kunhan ollaan ratkaisukeskeisiä.
Siksi kehotankin työministeri Tuula Haataista siihen, että hän kannustaisi työvoimaviranomaisia luomaan yksinkertaisen ja ymmärrettävän ohjekirjan työnantajille siitä, miten käytännössä osatyökykyisiä kyettäisiin palkkaamaan yrityksiin. Järjestöillä on paljon tietoa tästä ja he todella mielellään ovat apuna. Ja Tuula muista, että ohjekirjan on oltava yksinkertainen ja ymmärrettävä eikä mikään perinteinen julkishallinnon luoma opas, josta kukaan ei ota selvää. Tämä vinkki sopii kokemuksen perusteella myös Kelalle, että lomakkeita pitäisi osata täyttää ilman, että on ollut Kelassa töissä.
Itsellekin pitää kyetä antamaan Armoa. Vaikka se on kaikkein vaikeinta.
