Israelin salainen tukikohta paljastui

Tukikohdasta toteutettiin ilmaiskuja, kun Yhdysvallat suoritti lentäjiensä pelastusoperaatiota.
Sotilashelikopterit herättivät paikallisen asukkaan huomion Irakin aavikolla. Kuvassa Yhdysvaltain laivaston MH-60R Sea Hawk -helikopteri, kuvituskuva. AFP / LEHTIKUVA
Sotilashelikopterit herättivät paikallisen asukkaan huomion Irakin aavikolla. Kuvassa Yhdysvaltain laivaston MH-60R Sea Hawk -helikopteri, kuvituskuva. AFP / LEHTIKUVA

Israel rakensi salaisen, israelilaisille erikoisjoukoille sekä etsintä- ja pelastusryhmille tarkoitetun tukikohdan aavikolle läntiseen Irakiin. Tukikohdan tarkoituksena on ollut tukea Israelin ilmaiskuja Iraniin.

Sen sijainti meinasi paljastua jo konfliktin alkuvaiheessa maaliskuussa, kertoo Wall Street Journal. Irakin valtiollisen median mukaan paikallinen paimen olisi ilmoittanut alueella havaitusta epätavallisesta sotilaallisesta toiminnasta.

Alueella oli muun muassa nähty helikopterilentoja, joiden jälkeen Irakin viranomaiset lähtivät tutkimaan asiaa. Israel piti irakilaisjoukot loitolla tukikohdasta ilmaiskuilla, kertoo nimetön lähde. Iskuissa kuoli yksi ja loukkaantui kaksi irakilaissotilasta.

Irak jätti asiasta myöhemmin maaliskuussa valituksen YK:lle. Sen mukaan hyökkäykseen osallistui ulkomaisia joukkoja ja ilmaiskuja ja Irak syytti iskusta Yhdysvaltoja. Lähteiden mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan ollut mukana hyökkäyksessä.

Israel sijoitti perustamaansa tukikohtaan etsintä- ja pelastusryhmiä sen varalle, että israelilaisia lentäjiä ammuttaisiin alas sodassa Irania vastaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Poimintoja videosisällöistämme

Kun yhdysvaltalainen F-15-hävittäjä ammuttiin alas Iranissa, tukikohtaan sijoitetut israelilaisjoukot tarjosivat apua pelastusoperaatioon. Yhdysvaltalaisjoukot hoitivat lentäjien pelastusoperaation lopulta itse.

Israel toteutti kuitenkin ilmaiskuja operaation turvaamiseksi.

Strategisen neuvonantoyhtiö Horizon Engagen tutkimusjohtaja Michael Knightsin mukaan on yleistä, että ennen sotilasoperaatioita tehdään tiedustelua ja perustetaan väliaikaisia operatiivisia tukikohtia.

Myös Yhdysvallat on käyttänyt vastaavia tukikohtia alueella aiemmissa operaatioissaan.

Irakin läntinen aavikkoalue on laaja ja harvaan asuttu, huomauttaa Knights. Siksi se on ihanteellinen paikka väliaikaisille tukikohdille, hän jatkaa. Alueen asukkaat ovat tottuneet erikoiseen sotilaalliseen toimintaan vuosien varrella ja ovat oppineet karttamaan aluetta.

Mainos