Israelin suurlähetystö Helsingissä vuonna 2024. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Israel sulkee edustustonsa ja kehottaa maailmalla matkaavia valppauteen

Turvallisuusohjeet on julkaissut sivuillaan myös Israelin Suomen-suurlähetystö.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israel kertoo sulkevansa edustustonsa ympäri maailmaa. Konsulipalveluita ei ole tarjolla. Syyksi kerrotaan viime aikojen tapahtumat. Israel on iskenyt massiivisesti Iranin ydinvoimalaitoksia ja asevoimien johtoa vastaan.

Asiasta on julkaistu tiedote muun muassa Israelin Suomen-suurlähetystön sivuilla. Maailmalla olevia israelilaisia pyydetään täyttämään maan ulkoministeriön lomake, sekä heitä kehotetaan noutamaan yleisiä turvallisuusohjeita ja olemaan valppaina julkisilla paikoilla.

Juutalaisuuden tai Israelin symboleita kehotetaan olemaan pitämättä esillä julkisilla paikoilla. Myöskään Israeliin tai juutalaisyhteisöihin liittyviin kokoontumisiin tai tapahtumiin ei kannata suurlähetystön mukaan osallistua.

Matka-suunnitelmat ja oma tarkempi sijainti on syytä jättää kertomatta sosiaalisen median alustoilla.

– Tee yhteistyötä paikallisten turvallisuusviranomaisten kanssa ja seuraa heidän ohjeitaan, mikäli altistut vihamieliselle toiminnalle, Israel neuvoo kansalaisiaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)