Ainakin kahdeksan libanonilaisen äärijärjestö Hizbollahin jäsentä on kuollut ja 2750 loukkaantunut tiistaina, kun heidän kommunikoinnissaan käyttämänsä hakulaitteet räjähtivät eri puolilla Libanonia, uutisoivat kansainväliset mediat.
Vakavasti loukkaantuneita kerrotaan olevan 200.
Iranin valtion median mukaan loukkaantuneiden joukossa on Iranin Libanon suurlähettiläs Mojtaba Amani.
Mediatietojen mukaan räjähdykset tapahtuivat hakulaitteissa, joita Hizbollahin jäsenet käyttävät välttääkseen Israelin valvonta- ja salamurhayrityksiä.
Räjähdyksiä on tapahtunut eri puolilla Libanonia, esimerkiksi pääkaupunki Beirutissa, eteläisessä Tyroksen kaupungissa ja Hermelin länsiosassa.
Hizbollahin mukaan räjähdykset sattuivat paikallista aikaa noin kello 15.30, jolloin ”monet Hizbollahin eri yksiköissä työskentelevien hakulaitteet räjähtivät”.
Hizbollah ilmoitti, että sen erityisvirastot suorittavat laajaa turvallisuustutkimusta selvittääkseen syyt, jotka johtivat samanaikaisiin räjähdyksiin.
Asiasta kirjoittaa viestipalvelu X:ssä myös muun muassa yhdysvaltalainen kaupunkisodankäynnin asiantuntija John Spencer.
– Useat lähteet raportoivat Israelin suorittaneen elektronisen sodankäynnin operaation Hizbollahia vastaan Libanonissa, jossa terroristien puhelimet/radiot/hakulaitteet räjähtivät heidän käsissään/taskuissaan. Jos totta, niin merkittävää, hän kirjoitti päivityksessään.
Sosiaalisessa mediassa levisi videoita ja valokuvia, joissa näytti olevan haavoittuneita miehiä istumassa tai makaamassa lattioilla. Vielä vahvistamattomat valvontakameroiden kuvat osoittivat räjähdyksiä kaupoissa.
BBC:n mukaan eräs Hizbollah-järjestön virkamies totesi, että kyseessä on ”suurin turvallisuusloukkaus” sen jälkeen, kun vihamielisyydet Israelia vastaan eskaloituivat yksitoista kuukautta sitten samanaikaisesti Gazan sodan kanssa.
Israelin armeija ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa.
Israel on toistuvasti varoittanut, että se voi käynnistää sotilaallisen operaation Hizbollahin karkottamiseksi Libanonin vastaiselta rajalta.
EDIT: 17.9.2024 klo 17.55: Täydennetty tietoja hakulaitteista ja räjähdysten tapahtumapaikoista.
EDIT: 17.9. 2024 klo 19.05: Päivitetty loukkaantuneiden määrää.
Breaking: Multiple sources reporting that Israel conducted an electronic warfare operation against Hezbollah in Lebanon where the terrorist’s phones/radios/pagers exploded in their hands/pockets. If true, significant. https://t.co/ItF4W67G4z
— John Spencer (@SpencerGuard) September 17, 2024
Communication devices belonging to #Hezbollah members exploded simultaneously in several areas of #Lebanon pic.twitter.com/lq46sUI9QM
— C4H10FO2P ☠️ (@markito0171) September 17, 2024