Iran on iskenyt Haifan satamakaupunkiin. AFP / LEHTIKUVA / AHMAD GHARABLI

Israel iski Iranin erikoisjoukkojen komentokeskukseen

Vallankumouskaartin Quds-joukot toteuttaa operaatioita ulkomailla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin puolustusvoimat kertoo iskeneensä Iranin Quds-erikoisjoukkojen päämajaan Teheranissa. Asiasta uutisoi muun muassa The Times of Israel.

Quds-joukot ovat osa Iranin vallankumouskaartia. Sen tehtävänä on toteuttaa ulkomaanoperaatioita. Israelin mukaan joukot olivat valmistelemassa terrori-iskuja Israelia vastaan.

Sunnuntaina Israel kertoi tappaneensa Iranin vallankumouskaartin tiedustelujohtaja Mohammad Kazemin.

Myös Iran jatkoi yöllä iskuja Israeliin. Räjähdyksiä on ollut ainakin Tel Avivissa ja Haifan satamakaupungissa, kertoo BBC.

Punaista Ristiä vastaava Magen David Adom -järjestö on julkaissut kuvamateriaalia Haifan kaupungista. Niissä näkyy tulessa olevia autoja ja asuinrakennus. MDA:n mukaan Keski-Israeliin kohdistuneissa iskuissa kuoli ainakin kolme ihmistä ja 67 haavoittui.

Iran iski Haifassa myös öljynjalostamoon ja sähköverkkoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
EU

Selvitäänkö me tästä?

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

EU

Selvitäänkö me tästä?

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)