Orava syömässä käpyä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IS: Yritys haki käpyjen kerääjiä, näin kävi

Ilmoitus toi kymmenkunta yhteydenottoa ja kaikki paikat on täytetty.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Savon Nilsiässä toimiva yritys haki työpaikkailmoituksella käpyjen kerääjiä. Työsuhteen keston kerrottiin olevan 1-3 kuukautta ja muualta tuleville oli tarjolla mahdollisuus vuokrata asunto työnantajan kautta.

Metsänhoitoon ja koneurakointiin keskittyvästä Torf Oy:stä kerrotaan nyt Ilta-Sanomille, että yhteydenottoja tuli noin kymmenen ja kaikki paikat on täytetty.

– Meillä on ollut metsän istutuksia, jotka venyivät niin pitkäksi, että käpyjen kerääminen vähän myöhästyi, toteaa yrittäjä Raimo Niskanen.

Työtä tehdään urakkapalkalla. Niskasen mukaan hyvänä käpyvuonna kuten nyt tienestit voivat nousta 200 euroon päivässä.

Käpyjä kerätään koneen avustuksella latvasta sekä käsin matalammalta.

– Meillä on traktorin päälle kappaletavaranostimista tehtyjä henkilönostimia. Ne on sillä tavalla vikkeliä, kyllä niillä pääsee 200 euroon päivässä, Niskanen sanoo.

Hän jatkaa, ettei kyse ole niin kuluttavasta työstä kuin vaikkapa mansikan poiminta.

– Työasento on hyvä. Seisot ja keräät vaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)