EU-sääntelyssä piilee lisää hallintotaakkaa ja vähenevä talouskäytössä oleva metsäala

Metsiä koskevat EU:n uudet ja valmisteilla olevat asetukset sekä direktiivit voisivat kokonaisuudessaan lisätä metsänomistajan hallinnollista taakkaa. Joidenkin omistajien kohdalla ne voivat vähentää metsätalouden käytössä olevaa metsäalaa. Koko Suomen tasolla uuden sääntelyn aiheuttamat kustannukset jäisivät kuitenkin melko maltillisiksi, todetaan Pellervon taloustutkimus PTT:n selvityksessä.

– Yleisesti ottaen EU-asetusten ja -direktiivien vaikutukset riippuvat merkittävästi niiden kansallisista tulkinnoista sekä siitä, millaisia muutoksia ne edellyttävät metsätaloudessa tämänhetkisiin käytäntöihin, ja miten tavoitteiden saavuttamista seurataan, sanoo selvityshankkeen vetäjä, metsäekonomisti Matti Valonen.

Metsänomistajan kannalta keskeistä EU-sääntelyssä on sen vaikutus metsätalouden käytettävissä olevaan metsäpinta-alaan ja talousmetsien metsänhoitoon. Lisäksi olennaisia ovat metsänomistajalle aiheutuvat kustannukset, hallinnollinen taakka sekä vaikutusten alueellinen jakautuminen ja tasa-arvoisuus.

Vuosina 2019–2024 EU:ssa työstettiin useita metsiä koskevia asetuksia ja direktiivejä. Osa niistä on jo tullut voimaan ja osan valmistelu jatkuu kesäkuun EU-vaalien jälkeen. Yksittäisten asetusten ja direktiivien vaikutuksia on tarkasteltu aiemminkin, mutta yhteisvaikutusten arviointi on jäänyt vähemmälle.

PTT:n selvityksessä tarkastelussa ovat ennallistamisasetus, taksonomia, päivitetty uusiutuvan energian direktiivi, maankäyttöä ja maankäytön muutosta koskeva LULUCF-asetus, metsäkatoasetus, maaperädirektiivi ja asetus metsien seurantakehyksestä.

Jonkin verran metsää siirtyisi metsätalouskäytön ulkopuolelle

Tarkastellut EU:n uudet ja valmisteilla olevat asetukset ja direktiivit tulisivat siirtämään jonkin verran metsää metsätalouskäytön ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa luonnontilaisia metsiä ja vanhoja metsiä.

PTT:n mukaan tämän vaikutus metsäpinta-alaan riippuu metsätyyppien määritelmistä. Tällä hetkellä pöydällä olevan ennallistamisasetuksen myötä muun muassa direktiiviluontotyyppejä olisi siirtynyt metsätalouskäytön ulkopuolelle tai niiden talouskäyttöä olisi rajoitettu.

Direktiiviluontotyypit ovat jäsenmaan tärkeinä pitämiä luontotyyppejä, jotka ovat vaarassa hävitä tai joiden levinneisyysalue on pieni. Suomessa niitä ovat esimerkiksi luonnonmetsät, lehdot ja harjumetsät.

Ennallistamisasetuksen vaikutukset olisivat kohdistuneet erityisesti metsänomistajiin, jotka omistavat näitä EU:n luontodirektiivissä määritettyjä direktiiviluontotyyppejä. Ennallistamisasetus olisi koskettanut myös muuta metsäluontoa, jossa on tarpeen toteuttaa ennallistamistoimenpiteitä metsäekosysteemien monimuotoisuuden parantamiseksi. Tämä olisi vaikuttanut jossain määrin kaikkiin metsänomistajiin.

Valosen mukaan koko Suomen mittakaavassa vaikutukset olisivat melko rajallisia, mutta ne voivat keskittyä tietyille maantieteellisille alueille ja vain osaan metsänomistajista, joiden puunmyyntitulot vähenisivät.

– Vaikka ennallistamisasetus lopulta kaatuisi kokonaan, tultaisiin direktiiviluontotyyppien metsätalouskäyttöä silti luultavasti rajoittamaan. Näin sen vuoksi, että EU-mailta vaaditaan toimia luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseksi jo voimassa olevassa biodiversiteettistrategiassakin, arvioi Valonen.

Hallinnollinen taakka kasvaa hieman

Kaikkiaan EU-sääntely tulee myös lisäämään jonkin verran metsänomistajien hallinnollista taakkaa. Jatkossa hankintakauppaa tekevät metsänomistajat joutuvat raportoimaan myymistään hankintapuueristä, etteivät ne ole aiheuttaneet metsäkatoa.

Taksonomian kestävyyskriteerien mahdollinen laajeneminen isompaan joukkoon yrityksiä voisi taas tarkoittaa sitä, että puun ostajat alkavat edellyttää metsänomistajilta ilmastovaikutusten ja kestävyyden raportointia, vaikka taksonomia olisi yhä vapaaehtoista yksityismetsänomistajille.

– Lisääntyneet raportointivaatimukset vaativat metsänomistajalta hallinnollista työtä ja uusien järjestelmien opettelua. Hankintapuuerien raportointi koskee vain hankintakauppaa tekeviä metsänomistajia, mutta mahdollinen ilmasto- ja kestävyyskriteerien raportointi koskisi kaikkia yksityismetsänomistajia, sanoo Valonen.

Kansallista tulkintaa ja liikkumavaraa direktiivien ja asetusten toimeenpanossa voi Valosen mukaan puolestaan rajata komission asetusehdotus metsien tilan seurannasta.

– Se johtaisi EU:n laajuisen metsien seurantajärjestelmän perustamiseen, ja komissio alkaisi kerätä ja julkaista metsätietoa sekä seurata sääntelyn tavoitteiden edistymistä. Komission valta metsien seurannassa kasvaisi ja seurannan tarkkuudesta riippuen jäsenmaiden liikkumavara voisi supistua. Ehdotus tullee kuitenkin vielä muuttumaan parlamentin ja neuvoston käsittelyssä.

Valosen mukaan Suomessa metsäalan toimijat ovat tehneet jo 1990-luvulta lähtien toimia metsäluonnon ja sen monimuotoisuuden tilan parantamiseksi.

– Metsäsertifioinnin kriteereitä on tiukennettu ja metsäalan toimijat niin metsäteollisuudessa kuin metsänomistajapuolellakin ovat laatineet luonnon monimuotoisuuden tiekarttoja. Näitä kansallisia toimia olisi mahdollisuuksien mukaan sisällytettävä osaksi EU-toimenpiteitä.