Verkkouutiset

Venäjän kilvissä oleva auto Helsinki-Vantaan lentoasemalla. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

IS: Yli kaksi kolmesta lopettaisi viisumien myöntämisen venäläisille

Suomalaisista kolmasosa peruisi jo aiemmin myönnetyt pitkäaikaiset monikertaviisumit.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilta-Sanomien kyselyn perusteella 70 prosenttia suomalaisista haluaa lopettaa viisumien myöntämisen venäläisille. Vastaajista 15 prosenttia jatkaisi niiden myöntämistä.

Poliittinen kanta tai asuinpaikka ei juurikaan vaikuttanut asiaa koskeviin mielipiteisiin. Suurinta kiellon kannatus oli 50–64-vuotiaiden ikäryhmässä.

Suomi on venäläisten pääreitti EU:hun, sillä Puola ja Baltian maat ovat sulkeneet rajansa venäläisturisteilta. Suomi on toistaiseksi vain rajoittanut turistiviisumien myöntämistä hallinnollisesti.

Vastaajista 34 prosenttia sanoi, että aiemmin myönnetyt pitkäaikaiset monikertaviisumit pitäisi lopettaa ja raja sulkea venäläisiltä.

Lähes puolet eli 49 prosenttia oli sitä mieltä, että jo myönnettyjen viisumien käyttöoikeutta voisi rajoittaa, mutta perhesyistä tai kiinteistöomistusten vuoksi niitä voisi edelleen saada. Kymmenen prosenttia pitäisi käytännöt ennallaan.

Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi 1198 henkilöä 20.–21. syyskuuta. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)