IS: Yhdellä eurolla saa nyt yhtä paljon kuin yhdellä markalla 43 vuotta sitten

Rahayksikköjen sama ostovoima mahdollistaa eri kulutustuotteiden hintojen vertailun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilta-Sanomat vertailee artikkelissaan eri tuotteiden hintoja markka-aikana 43 vuotta sitten sekä tänään. Yhden euron arvo on tänään sama kuin yhden markan arvo oli 43 vuotta sitten. Tästä huolimatta monien tuttujen kulutustuotteiden hinnoissa on isoja eroja.

– Nyrkkisääntönä voi pitää, että teollisuustuotteiden hinnat ovat jatkuvasti laskeneet suhteessa palveluihin: muutama vuosikymmen sitten olisi käynyt aika monta kertaa parturissa yhden paistinpannun hinnalla, Suomen Pankin rahoitusmarkkina- ja tilasto-osaston neuvonantaja Karlo Kauko sanoo IS:lle.

Ilta-Sanomien hintavertailussa erottuvat esimerkiksi yhden päivän Ruisrock-lippu, joka maksoi tänä vuonna 90 euroa, mutta vuonna 1974 vain 15 markkaa.

Elintarvikkeiden hinnat sen sijaan ovat muuttuneet maltillisemmin, samoin alkoholijuomien.

Aurinkomatkojen viikon joulumatkalle Las Palmasiin pääsi vuonna 1974 halvimmillaan 775 markalla, kun nyt hinta on 970 euroa.

Myös lehtitilaukset ja lehtien irtonumerot ovat kallistuneet huomattavasti, samoin erilaiset vapaa-ajan aktiviteetit.

IS:n kokoamat vertailutaulukot löydät kokonaisudessaan täältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)