Husin aivoinfarktien hoitoyksikkö Helsingin Meilahdessa arkistokuvassa. LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHL

IS: Tämä oire voi edeltää aivoinfarktia jo viikkoa aiemmin

Aivojen verenkiertohäiriöön viittaavat oireet on syytä ottaa vakavasti, muistuttaa lääkäri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Niin sanottu TIA (transient ischaemic attack) -kohtaus voi kertoa lähestyvästä aivoinfarktista etukäteen, kertoo yleislääkäri Joonas Tolvanen uutuskirjassaan Ilta-Sanomien mukaan.

Kohtauksessa esiintyy ohimeneviä halvausoireita, jotka kestävät vain 2–15 minuuttia ja lähes aina alle tunnin.

– Tilapäinen puhehäiriö, raajojen voimattomuus tai näön menetys voi tuntua harmittomalta, kun oire häviää itsestään – mutta se voi olla aivojen hätähuuto. TIA ei ole hyvänlaatuinen ilmiö, vaan ennusmerkki: väliaikainen tukos on jo ollut, seuraava voi olla pysyvä, Tolvanen kertoo kirjassaan.

Tolvasen mukaan jopa 10 prosenttia TIA-potilaista saa aivoinfarktin viikon kuluessa ensimmäisestä TIA-kohtauksesta ja 10–20 prosenttia kolmen kuukauden sisällä. Kaikkiaan neljäsosalla aivoinfarktipotilaista on ollut edeltävä TIA. Tämän vuoksi oireista tulee aina hakeutua lääkäriin, hän muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)