SDP:n puoluelehti Demokraatti on ajautunut syviin taloudellisiin ongelmiin, kertoo Ilta-Sanomat.
Lehteä julkaiseva Kustannus Oy Demokraatti on tehnyt viime vuosina tappiota noin 150 000 euroa vuodessa. Myös liikevaihto on pudonnut tuntuvasti 2020-luvun alusta, jolloin lehden talous oli vielä voitollinen.
Kustannusyhtiön toimitusjohtaja ja SDP:n hallintopäällikkö Miikka Lönnqvist kertoo, että vaikean taloustilanteen taustalla ovat lehden pienentyneet tilausmäärät ja heikentynyt mainosmyynti. Tulojen laskiessa kustannusyhtiön kuluissa ei kuitenkaan ole tapahtunut suuria muutoksia. Tilausmaksujen lisäksi Demokraatti-lehti saa rahaa SDP:n puoluetuesta.
Demokraatti-lehden talous kääntyi laskuun samoihin aikoihin, kun lehden päätoimittajana aloitti Petri Korhonen. Kustannusyhtiön toimitusjohtajan mukaan lehden heikko taloustilanne ei ole seurausta nykyisen päätoimittajan toiminnasta.
SDP:n puoluelehti Demokraatti perustettiin vuonna 1895 nimellä Työmies. Vuonna 1918 nimi vaihtui muotoon Suomen Sosialidemokraatti. Lehti ilmestyi vuosina 1988–1997 nimellä Demari ja vuosina 1997–2012 nimellä Uutispäivä Demari. Nykyinen nimi otettiin käyttöön vuonna 2012.





