IS: Pörssisähkön ja määräaikaisen sopimuksen vertailussa paljastui suuri ero

Viime vuonna pörssisähkö saattoi tulla jopa tuhansia euroja halvemmaksi.
Sähkö oli kallista 5. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN
Sähkö oli kallista 5. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva saattoi hintapiikeistä huolimatta säästää sähkölaskussaan vuonna 2023 jopa tuhansia euroja, mikäli oli valinnut pörssisähkön, kertoo Ilta-Sanomat.

IS teki esimerkkilaskelmat kerrostaloasunnon ja omakotitalon sähkölaskusta. Ne perustuvat monenlaisiin keskiarvoihin ja arvioihin, esimerkiksi sähkön pörssihintojen kuukausittaisiin keskiarvoihin sähköpörssi Nordpoolissa sekä Energiaviraston laskemiin kuukausittaisiin keskiarvohintoihin vuonna 2022 tarjotuista kahden vuoden määräaikaisista sähkösopimuksista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jos sähkölämmitteisen omakotitalon asukas otti kahden vuoden määräaikaisen sähkösopimuksen vuoden 2022 syyskuussa jolloin niiden hinta oli korkeimmillaan, noin 40 sentissä kilowattitunnilta, saattoi viime vuoden sähkölasku nousta jopa 8000 euroon, kun taas pörssisähkösopimuksella lasku olisi samalla kulutuksella pysynyt alle 1500 eurossa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Halvimmankin, tammikuussa 2022 otetun määräaikaisen sekä pörssisähkösopimuksen välillä oli omakotitalossa reilun 500 euron ero.

Pörssisähköä käyttäen kerrostaloasukkaan vuoden sähkölasku olisi laskemien mukaan noin 170 euroa, kun taas halvemmalla määräaikaisella noin 250 euroa ja kalliimmalla määräaikaisella sopimuksella yli 800 euroa.

Laskelmissa ei ole otettu huomioon esimerkiksi sitä, että pörssisähköasiakas voi vaikuttaa laskunsa suuruuteen ajoittamalla sähkön käyttöä halvempiin tunteihin.

Iskut energialaitoksiin voivat tuntua maailmantaloudessa jopa vuosien ajan.
Lähi-idän konfliktin pitkittyminen uhkaa keskeyttää öljyn ja maakaasun toimitukset laajasti.
Rahtialukset kulkevat epätavallista ja aiemmin kiellettyä reittiä Iranin aluevesien kautta.
Mainos