OP pankin asiakas alkoi ihmetellä, kun luottokorttiostoksista maksettu lasku tuli seuraavana päivänä uudelleen maksuun täysin samoilla tiedoilla ja summalla, Ilta-Sanomat kertoo.
OP:sta myönnetään, että osa luottokorttiasiakkaista on saanut tuplalaskun.
Korttiliiketoiminnasta vastaava johtaja Teemu Korte kertoo, että järjestelmävirheen vuoksi OP:lta lähti eräpäivällä 23. heinäkuuta oleva laskutusaineisto kahteen kertaan.
Virhe huomattiin Kortteen mukaan nopeasti ja se koskee noin viittä prosenttia luottokorttiasiakkaista. Mikäli laskun oli ehtinyt maksaa, on hyvitystä haettava itse.
– Mikäli asiakas maksaa laskun kahteen kertaan, hän voi ottaa yhteyttä OP:n asiakaspalveluun hyvitystä varten tai käyttää mahdollisen kortille tulleen ylimaksun tuleviin korttimaksuihin, Korte sanoo.
OP:n mukaan omia laskuja ja tilitapahtumia kannattaa joka tapauksessa seurata aktiivisesti. Näin selviävät paitsi mahdolliset virheet myös piilomaksut, jollaisia voi syntyä esimerkiksi tilausansoista.





