Käytävällä HUSin Siltasairaalassa Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IS: Kohonneet maksa-arvot yleistyvät, tähän ne voivat johtaa

Koko maassa tehdään vuosittain yhteensä noin 70 maksansiirtoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

HUS-vatsakeskuksen gastroenterologi, dosentti Kalle Jokelainen toteaa IS:lle, että kohonneet maksa-arvot ovat nykyään todella yleinen ilmiö suomalaisilla. Syitä tähän on kaksi.

– Nykyisin ihmisiltä mitataan maksa-arvoja hyvin monessa yhteydessä; on terveys- ja ikäkausitarkastuksia. Lisäksi markkinoidaan voimakkaasti erilaisia laboratoriotutkimuspaketteja, joilla terveeksi itsensä kokevat ihmiset voivat tsekkauttaa oman tilanteensa, hän kertoo.

Myös lisääntynyt ylipaino näkyy maksa-arvoissa.

– Väestötasolla suomalaisten maksa-arvot ovat yhä isommalla osalla vähän koholla johtuen ylipainosta. Tämän vuoksi on jopa ehdotettu, että viitearvoja pitäisi korjata hiukan ylöspäin.

Kohonneiden maksa-arvojen haitat kasvavat sen mukaan, mitä enemmän ne ovat koholla. Tavallisesti maksa-arvoja mittaava ALAT-arvo on miehellä alle 50 U/l ja naisella alle 35 U/l.

– Jos arvot ovat satoja tai tuhansia pitkään, se tarkoittaa, että maksassa on voimakasta kudostuhoa ja sinne tulee vaurioita jatkuvasti, hän kertoo.

– Se tarkoittaa arpeutumista, kuten muissakin kudosvammoissa. Arpikudos ei pysty toimittamaan maksan ja maksasolujen tehtävää, joten vähitellen voi kehittyä maksan vajaatoiminta. Siihen viittaavia oireita ovat lihaskato, keltaisuus, nesteen kertyminen vatsaonteloon, verenvuodot ja sekavuus.

Pahimmillaan tilanne voi johtaa maksakirroosiin, jonka hoito on Jokelaisen mukaan usein vain komplikaatioiden estämistä.

– Joissain tapauksissa voidaan kuitenkin harkita maksansiirtoa, joita Suomessa tehdään noin 70 vuodessa, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)