Verkkouutiset

Iranin ylin johtaja Ali Khamenei puhui uskonoppineille tammikuussa. / KHAMENEI.IR / AFP / XGTY / LEHTIKUVA

Iranin väitetään suunnittelevan salamurhia Euroopassa

Kohteena ovat toisinajattelijat ja hallintoa uhkaavat mediatoimijat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin hallinnon väitetään käyttävän eri rikollisjengejä työkaluna toisinajattelijoiden salamurhaamiseksi ja kidnappaamiseksi.

Rikolliset ovat lisäksi välittäneet tappouhkauksia ja harjoittaneet muuta painostustoimintaa.

Britannian poliisin terrorisminvastainen osasto on varoittanut Times-lehden tietojen mukaan maassa asuvia iranilaisia uhkakuvasta.

Poliisi on antanut mahdollisille kohteille turvallisuusohjeita ja kehottanut muuttamaan päivittäisiä liikkumisrutiineja. Iranin naapurimaihin matkustamista ei suositella kidnappausriskin vuoksi.

Britannian turvallisuuspalvelu MI5 on syyttänyt Irania yli kymmenestä salamurha- ja kaappaushankkeesta Britanniassa viimeisten kahden vuoden aikana. Kohteena ovat olleet toisinajattelijoiden lisäksi myös mediatoimijat.

Kärjistyneen Lähi-idän tilanteen uskotaan vain lisäävän Iranin hallinnon aggressiivista toimintaa.

Britannia asetti kuluvalla viikolla pakotteita iranilaista vakoojaverkostoa vastaan, joka oli suunnitellut kahden toimittajan surmaamista Lontoon kaduilla. Kohteet työskentelevät Iran International -medialle, joka on välittänyt kuvamateriaalia Iranin hallinnon vastaisista mielenosoituksista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)