Verkkouutiset

Intohimot kulminoituivat 1918 taistelussa Tampereesta

Sotakamreeri Timo Malmi kokosi sielunmessun Kalevankankaan uhrien muistolle.

Tampereelle keväällä 1918 linnoittautuneet punaiset olivat sitoutuneet taistelemaan loppuun saakka. Vertaus yli 2[nbsp]500 vuotta sitten käytyyn kreikkalaisten ja persialaisten väliseen Thermopylain taisteluun hiukan ontuu, mutta Tampereen tapahtumia leimasi myös puolustajien vääjäämätön tieto edessä olevasta tuhosta. Valkoisilla oli aiemman menestyksekkään etenemisen ansiosta usko, kyky ja halu nopeaan ratkaisuun.

Timo Malmi on koonnut kirjansa tekstisitaateista: muistelmista, raporteista ja kaunokirjallisista lähteistä. Enimmin äänessä ovat punaiset, taistelun häviävät mutta myös myöhemmin tapahtumista kertoneet ja niitä kuvailleet. Kirja kulkee pitkin Kalevankankaan muistomerkkejä, hautarivejä ja kohtauksia eripuolilla kaupunkia. Sen surumielisyys herkistää halun kulkea nuo paikat, jonne yli 4[nbsp]000 kaupungin piirityksessä kuolleet on haudattu.

Valkoisen Suomen joukoilla oli kova kiire vallata Tampere, jonka kohtaloksi muodostui olla Pohjoismaiden historian suurin siihenastinen taistelutanner. Historian sattumuksia on, että valkoista armeijaa tukemaan tulleen ruotsalaisprikaatin yksi sankariuhri oli nimeltään Olof Palme, valkoisessa turkissa, lakki lampaan karvasta käsissään valkoiset hansikkaan. Hän kuoli nykyisen ruotsalaisen prikaatin muistokiven paikkeilla. Ruotsin laajentuminen jäi pelkäksi haaveeksi.

Maailmansota tuntui myös Tampereella

Messukylä-Kalevankangas -väli muuttui karoliiniprikaatille kuin mustaksi yöksi. Suomalaisia lohduttivat papit, ruotsalaisia soittokunta.

Suomalaisten mukaan nämä ryyppäsivät kuin siat, vieraalla maalla kun olivat. Ruotsilla oli yli sadan vuoden takaisia velkoja saatavana keisarilliselta Venäjältä, halu liittää Suomi siirtomaakseen oli tavoitteena. Energiaa siihen antoi viha niin Venäjää kuin keisarin palveluksessa olleita suomalaissyntyisiä upseereita kohtaan ja pelko Saksan aikeita kohtaan.

Saksaa pelkäsi ja inhosi myös valkoisten ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim, joka piti kovaa kiirettä Tampereen valtaamiseksi. Näin, jotta saksalaisten jo Helsingin vallanneet joukot eivät olisi ennättäneet Tampereelle saakka.

Mannerheim unelmoi keisarillisen Venäjän paluusta valtaan ja näki punaisten, tänne jääneiden venäläisten miehittäjäjoukkojen ja Vladimir Leninin johtamien vallankumouksellisten välisen yhteistyön vaarat. Saksa oli kuitenkin häviämässä maailmansodan, niinpä joukot häipyivät Suomesta vähin äänin loppuvuoteen mennessä.

Vielä vuosikymmeniä myöhemmin Mannerheim on osalle tamperelaisista kuin punainen vaate. Hänen patsaansa on sijoitettu syrjemmälle, sitä ei haluttu kaupungin keskustaan, jonka hänen joukkonsa valloittivat verisesti. Valkoinen uho ja käsittämätön sosialidemokraattien päätös ryhtyä kapinaan tulivat kalliiksi. Timo Malmin kirja käsittelee aihetta kuitenkin surun, lohdutuksen ja sovinnon silmin.

Sovinto loi Suomen

Kun kertaamme taistelujen jälkeistä Suomen vuotta 1918, kauhua herättävät voittajien julmuus ja hävinneiden kurjuus. Tilanteessa tuntui liki mahdottomalta kulkea kohti sopua. Kuinka nopeasti maa kuitenkin rauhoittui. Mannerheimin käsky määräsi kaatuneiden muistopäivän viettämisestä: uutta ja mullistavaa oli, että juhlapäivä haluttiin omistaa myös vuonna 1918 rintaman kummallakin puolella henkensä menettäneille. Hyvä tapahtui hitaasti. Kunnallisvaaleissa työväki saavutti maamme monilla paikkakunnilla menestystä ja tuli hyväksytyksi mukaan demokraattiseen päätöksentekoon.

Tampereen pohjoisten punaisten joukkojen ylipäällikkö Hugo Salmela, sekatyömies ja harrastelijanäyttelijä vailla sotilaskoulutusta, kuoli kesken taistelujen. Tänään häntä esittävä öljyvärimuotokuva on nostettu Maanpuolustuskorkeakoulun yliupseerien riviin.

Verrattuna moneen muuhun ensimmäisen maailmansodan pyörteistä syntyneeseen valtioon Suomi eheytyi – jollei kaikkien mielestä esimerkillisesti, niin ainakin – kohtuullisesti.

Lopullisen sinetin olemassaolomme haluun antoi Josif Stalin yrittämällä valloittaa maamme loppuvuonna 1939. Siihen mennessä hän oli joukkosurmannut kommunismia rakentamaan vapaaehtoisesti menneitä tuhansia suomalaisia. Historian tosiasioiden halveksuntaa todistaa se, että nyt noiden joukkohautojen löytäjä ja paljastaja on siellä tuomittu vankilaan kuin kostoksi.

Suurten ja pienten ihmisten merkittäviä todistuksia

Tampereen sotakirja vilisee tunnettuja ja tuntemattomia kertojia. Malmi on valinnut Kalevankankaan muistokäynnin oppaikseen suuren joukon kirjailijoita Väinö Linnasta, Mika Waltarista aina Erkki Lepokorpeen ja Raimo Seppälää myöten. Joukkoon mahtuu myös niin Hannu Salama kuin Juice Leskinenkin. Paljon puhuvia ovat myös vainajien lähiomaisten tarinat perheen jäsenistään, jotka löytyvät pitkistä haudattujen nimiluetteloista.

Palataanpa vielä ylipäällikkö Mannerheimin kollegaan ylipäällikkö Hugo Salmelaan. Hänet haudattiin Pyynikin sankarihautaan. Sodan jälkeen Tampereen puolustajien haudat revittiin auki ja ruumiit kipattiin Kalevankankaan punaiseen laaksoon. Salmelan arkku tarinan mukaan katosikin, mutta nyt hän lepää aseveljiensä ja –sisartensa keskellä. Puolustusvoimat laskee myös tuon ylipäällikön haudalle itsenäisyyspäivänä seppeleen.

Timo Ensio Malmi: Tampereen sotakirja. Kalevankankaan unelmia. Warelia 2020.

Uusimmat

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)