Verkkouutiset

Varastohallin lähellä sijaitsee telemasto, jonka kerrotaan olevan puolustusvoimien käytössä. Kuvituskuva. / LEHTIKUVA / HANNU RAINAMO

IL: Venäläisellä salaperäinen halli – vieressä Suomen puolustusvoimien masto

Aitojen ympäröimää ja valvontakameroilla varustettua hallia ei ole käytetty ainakaan vuosikymmeneen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saarijärven kaupunki möi Iltalehden mukaan vuonna 2006 teollisuustontin moskovalaiselle poliitikolle. Alueelle nousi suuri varastohalli, jota ympäröivät järeät aidat ja valvontakamerat. Nikolai Import & Export -yhtiön lupaamia työpaikkoja ei koskaan ilmaantunut.

Hallin rakennustyöt maksoivat lähes miljoona euroa. Paikallisten mukaan kiinteistöllä ei ole kuitenkaan näkynyt toimintaa yli kymmeneen vuoteen.

Rakennuksen sijaintia on pidetty epäilyttävänä, sillä alle kilometrin päässä sijaitsee puolustusministeriön tontilla seisova masto. IL:n mukaan sen on kerrottu välittävän Suomen turvallisuuden kannalta tärkeää puolustusvoimien viestiliikennettä. Samankaltaisia mastoja on vain muutama Suomessa.

Venäläisomisteisesta hallista noin sadan metrin päästä on ainakin aiemmin kulkenut mastolle johtava datakaapeli. Sen toinen pää sijaitsee Tikkakoskella puolustusvoimien alueella.

MTV:n mukaan suojelupoliisi ja keskusrikospoliisi selvittivät varaston taustoja jo vuonna 2009. Media ja paikalliset aktiivit saivat pian kutsun saapua tutustumaan halliin, jonka sisällä oli lasti suuria teräsrullia. Kuormien liikutteluun tarvittavaa siltanosturia ei kuitenkaan näkynyt.

Esittelyn teki paikkakunnalle yksityiskoneella saapunut Denis Varlakov, joka on yrityksen toimitusjohtaja Nikolai Varlakovin poika. Denis Varlakov työskenteli tuolloin Yhtenäinen Venäjä -puolueen duumaedustajan avustajana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)