IL: Varaudu näihin ongelmiin matkustaessa ulkomailla

Matkustusilmoitus ja matkavakuutus voivat pelastaa matkustajan ongelmien ilmaantuessa.
Matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla aamulla Vantaalla 2. heinäkuuta 2025. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla aamulla Vantaalla 2. heinäkuuta 2025. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lehdistö- ja maakuvavirkamies Markus Hippi Suomen Lontoon suurlähetystöstä kertoo Iltalehdelle, että suomalaisten yleisimpiä ongelmia ulkomaanmatkoilla ovat varastetut puhelimet ja kadotetut passit.

– Lontoossa on matkapuhelinvarkausepidemia. Puhelin kannattaa pitää tiukasti lähellä, eikä näkyvillä kaduilla, Hippi kehottaa.

Varastettuja puhelimia harvinaisempi, mutta silti suomalaisia yleisesti matkoilla vaivaava ongelma on Hipin mukaan passin katoaminen. Hän kehottaakin jättämään passin esimerkiksi hotellin lukittavaan kassakaappiin. Passin katoamiseen voi myös varautua ottamalla sen tiedoista kuvan, jolloin väliaikaisen passin hakeminen voi nopeutua, Hippi vihjaa.

Hän ohjeistaa kaikkia suomalaisia ottamaan matkavakuutuksen ja tekemään matkustusilmoituksen aina ennen matkalle lähtemistä.

Vuotaneita henkilötietoja on päätynyt myös pimeään verkkoon.
Matkustusluokan korotus voi onnistua yllättävän edullisesti, jos sen ajoittaa oikein.
Syyslomasta voi jäädä käteen yllättävän suuri lasku.
Mainos