IL: Teslan arvo romahti vuodessa, ajettu vain 3600 kilometriä

Auton arvo aleni vuodessa 30 prosenttia, sillä sähköautovalmistaja muutti omaa hinnoitteluaan.
Tesla latauksessa Helsingin keskustassa. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Tesla latauksessa Helsingin keskustassa. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tesla on alentanut automalliensa hintoja, mutta autoaan vaihtaville uutinen voi olla ikävä. Iltalehti kertoo Tapiosta, joka hankki Tesla Model 3 Long Range -auton vuosi sitten ja maksoi siitä kertomansa mukaan noin 65 000 euroa.

Nyt vuotta myöhemmin autokauppa tarjosi Teslasta hyvitykseksi 39 000 euroa, vaikka autolla on ajettu varsin vähän, vain 3600 kilometriä. Arvosta olisi siis sulanut jopa 40 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Tapio jatkoi etsimistä ja sai lopulta vaihtohyvitystä noin 45 000 euroa hankkiessaan tilalle Mercedes-Benzin. Hän pitää 30 prosentin arvonalenemaa vuodessa silti aivan liiallisena, sillä oli ennakoinut sen olevan noin 8-12 prosenttia.

– Ensimmäinen ja samalla viimeinen Tesla, minkä tulen omistamaan, mies kommentoi Iltalehdelle.

Verkkouutiset kertoi aiemmin myös autolainoja korkeiden korkojen aikana piinaavasta ilmiöstä, jossa auton arvo tippuu nopeammin kuin auton jäljellä oleva rahoitusosuus.

Mainos