Kuvassa harjoituksissa käytettävä sakaramiina (etualalla) ja panssarimiinana käytettävä telamiina elokuussa 1996., LEHTIKUVA / MATTI BJÖRKMAN

IL: Jalkaväkimiinat palaavat käyttöön jo ensi vuonna

Eduskunta hyväksyi kesäkuussa irtautumisen Ottawan sopimuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jalkaväkimiinat ovat palautumassa Puolustusvoimien käyttöön jo ensi vuonna, kertoo Iltalehti.

Jalkaväkimiinat poistuivat käytöstä vuonna 2012, kun Suomi liittyi Ottawan sopimukseen. Eduskunta hyväksyi kesäkuussa irtautumisen sopimuksesta. Odotusaika Ottawan sopimuksesta irtautumisesta päättyy tammikuun 10. päivä ensi vuonna.

– Ja sinä odotusaikana me ei nyt hirveästi pystytä mitään konkreettista kehittämistyötä tehdä, koska sopimus kieltää sen. Sen jälkeen stepit ovat sellaiset, että ensin alamme käyttää meidän nykyistä materiaalia, Maavoimien pioneeritarkastaja, eversti Riku Mikkonen kertoo IL:n haastattelussa

Hän käyttää esimerkkinä viuhkapanoksia, joita voidaan käyttää miinojen tapaan.

– Tärkeintä on, että me saadaan heti jonkinlainen kyky, ja se [jalkaväkimiinojen käytön] kulttuuri alkaa taas palaamaan Puolustusvoimiin, hän sanoo haastattelussa.

Seuraavassa vaiheessa on tarkoitus hankkia Puolustusvoimille riittävä määrä yksinkertaisia käsin asennettavia jalkaväkimiinoja.

Mikkonen vahvistaa, että joukoilla tulee olemaan käytössään henkilömiinoja jo ensi vuonna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)