Teollisuusliiton kuuden päivän lakkojen on määrä alkaa ensi viikolla. Iltalehti kertoo, että Teollisuusliitto levittää väärää tietoa lakoista.
Työpaikkatiedotteessa ja liiton verkkosivuilla kerrotaan, että ”lakko koskee kaikkia töitä katsomatta työntekijän tehtävää tai sitä, onko henkilö Teollisuusliiton jäsen vai ei.”
– Tämä on vanha kysymys, joka tulee useasti esille. Eihän se (Teollisuusliitto) voi töitä luetella. Ei missään ole annettu järjestölle oikeutusta ulottaa oman ilmoituksen vaikutus järjestäytymättömiin, kertoo Turun yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen IL:lle.
Teollisuusliiton ulkoisen viestinnän päällikkö Antti Malsteen mukaan töiden lakkoon julistaminen on yleinen ja vakiintunut työmarkkinakäytäntö.
– Myös järjestäytymättömillä tai muuhun ammattiliittoon kuuluvilla työntekijöillä on oikeus olla tekemättä laillisen työtaistelun piirissä olevia töitä, hän kertoo IL:lle sähköpostitse.
– Julistamalla työt lakkoon liitto turvaa kaikkien lailliseen lakkoon osallistuvien asemaa. Kaikkien lakon piirissä olevien tulisi osallistua lakkoon, kun kyse on heidän työehdoistaan.